Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Kolumni: Ystävyyden merkitys

Arkinen puurtaminen ja monessa mukana oleminen luo paineita jaksamiselle. Tämän me kaikki tiedämme. Ruuhkavuodet eivät tahdo väistyä, ne vain muuttavat muotoaan. Ensin lapset olivat pieniä ja työn ohella kuljettiin harrastusten ja kodin väliä, usein minuuttiaikataululla. Nyt niitäkin vuosia ajattelee jo haikeudella. Tässä vaiheessa työ puolestaan vie suuren osan ajasta ja luottamustoimet oikeastaan kaiken muun ajan. Vapaa-aika on siis sanalla sanoen kortilla. Mieli tekisi noin harvoina aikatauluttomina hetkinä heittää sohvalla pitkälleen, laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella musiikkia, joka vie hetkeksi ajatukset pois kaikesta ja auttaa nukahtamaan. Sosiaalisessa ympäristössä toimivana ja järjestössä vaikuttamistyön sektorilla töitä tekevänä on tietysti tervettä olla aika ajoin yksin, hiljaa ja tehdä ajatustyötä. Asiat on kyettävä asettamaan mittasuhteisiin ja sitä ei voi tehdä hallitusti, jos ympäristössä on jatkuvalla syötöllä informaatiota, jota ei ehdi analysoimaan suhteessa muuhun tietovirtaan. Mikä sitten tuo jaksamista? Mikä auttaa irrottautumaan ja lisäämään energiaa, jotta pitkistä työrupeamista ja osaamisen äärirajoilla kulkevien tilanteiden nauhasta selviää täysipäisenä ja myös jotain aina oppineena? Perhe, ystävät ja liikkuminen. Perheen avulla arki pyörii, vaikka päivillä on pituutta niin paljon, ettei sitä uskalla edes ajatella. Ystävät auttavat irrottautumaan hetkeksi nauramaan yhdessä. Loistavassa seurassa kun lähtee lenkille, salille tai pyöräilemään vielä pimenevässä illassa tai aamuvarhain ennen töitä, tuntee virkistyneensä ja saaneensa taas energiaa uusiin koitoksiin. Samalla kun polkimet rullaavat vääjäämättömästi kohti seuraavaa mäkeä, ehtii pohtia päivän ja viikon tapahtumia ääneen. Salilla vierekkäisillä jumppapalloilla heiluessa voi nauraa kaikelle mahdolliselle, usein itselleen. Sosiaalinen verkosto hienosti ilmaistuna eli ystävät ja lähipiiri ovat asia, jota sen olemassa ollessa ei tule arvostettua riittävästi. Olen viime päivinä miettinyt paljon tilannetta, jossa se otettaisiin minulta yhtäkkiä pois. Elämänpiirin värit muuttuisivat harmaiksi ja arkisesta puurtamisesta saattaisi tulla ylivoimaista. Kiitos kaikille, jotka ovat ystäviä, läheisiä ja kavereita. Vaikeiden aikojen yli pääsee huomattavasti helpommin yhdessä. Vuoren kokoinen ongelma saattaa muuttua pieneksi mäennyppyläksi, kun sen voi jakaa ystävien kanssa.