Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Hetki itselle

Kuljen kiireisenä paikasta toiseen ja en ehdi katsella ympärilläni olevaa kaunista luontoa. Sorrun siihen hyvin usein ja viime aikoina se on alkanut lähes harmittaa. Mielessä on kysymys, että mihin minulla on niin kiire, etten voi pysähtyä pariksi minuutiksi ihmettelemään ympärilläni olevaa kauneutta? Mihin minulta on hävinnyt lapsen uteliaisuus, etten huomaa koivunlehdellä olevaa leppäkerttua tai jää kuuntelemaan heinäsirkan sirinää, linnun laulua? Miksi minusta on tullut tylsä aikuinen, joka tuijottaa kelloaan ja käyttää jokaisen minuutin hyödyllisesti? Kaikkien näiden kysymysten äärellä päätin alkaa harjoittelemaan ”pikaisia pysähdyksiä” päivän aikana. Aloittaminen tuntui vaikealta, koska siihen tarvitaan päättäväisyyttä ja opettelua. Mutta muutaman harjoituskerran jälkeen huomasin miten ”pikaiset pysähdykset” antavatkin voimaa niin työhön kuin vapaa-aikaan. Nyt annan jalkojen pysähtyä, kun siltä tuntuu. Katselen rauhassa ympärilleni ja koitan etsiä katseellani jotain, josta saan siihen hetkeen iloa ja voimaa. Käännän kasvot kohti aurinkoa ja annan lämmön virrata kehooni tai sateella kuuntelen sadepisaroiden leikkisää rytmiä. Tärkeintä on pysähtyä näkemään katsomisen sijasta. Uskaltaa laittaa silmät kiinni ja uskaltaa aukaista ne. Pysähtyä siihen hetkeen, siihen paikkaan ja hengittää rauhassa. Siinä on minun hetkeni, minun paikkani. Juuri sellaisena kuin olen. Herra, tässä hetkessä minä täytyn hiljaisuudella. Hengitän rauhaa, annan ajatusten tulla ja mennä. Herra, tässä risteyksessä minä etsin sinun suuntaasi ja olen avoinna sinun kutsullesi. Herra, tässä suvantopaikassa minä kuuntelen sinun rakkauttasi. Tässä hiljaisuudessa sinä puhut minulle.