Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Opiston tarjonta elää mukana arjen muutoksessa

Vanajaveden opiston lukuvuosi on täydessä vauhdissa. Toimialueen eri kolkilla järjestetään taas yli tuhat kurssia, joista reilut sata Janakkalassa. Erityisesti musiikkikurssit ovat Janakkalassa suosittuja ja englannin opiskelijoita on nyt ennätysmäärä. Sen sijaan pääkaupunkiseudulla väkeä imevät kokkauskurssit eivät täällä vielä ole muodostuneet trendiksi. Alkaneeksi syksyksi opiston pääpaikka Turengissa vaihtui paloasemalta Ammattiopisto Tavastian tiloihin. Muutos on tervetullut, sillä uudessa paikasta löytyvät esimerkiksi omat taide- ja musiikkiluokat. Vaikka pääpaikka siirtyi kauemmas kylältä, niin plussaa on se, että uudet tilat ovat esteettömät. Näin harrastaminen ei kaadu ainakaan tilojen tuomiin haasteisiin. On hienoa huomata, että opistolla mietitään aktiivisesti uusia tapoja toimia ja tavoittaa ihmiset. Pop up -kansalaisopisto on oiva päänavaus. Kuka tahansa voi ideoida itseään kiinnostavia kursseja ja ehdottaa niitä opiston ohjelmaan. Pop upissa painopiste on ennen kaikkea lyhytkursseissa. Tämä on erinomainen asia, sillä monella kansalaisopiston kurssille osallistuminen kariutuu aikatauluihin. Nykyinen työelämä on luonteeltaan sellaista, että monen on mahdotonta sitoutua toimintaan koko vuodeksi. Huomattavasti helpompaa on rukata kalenteri uusiksi viikonlopun tai parin ajaksi. Toivottavasti uusi toimintapa houkuttelee kursseille myös uusia tulijoita. On mielenkiintoista nähdä, millaiset kuntalaisten ideat lähtevät lentoon ja jalostuvat aina kursseiksi asti.