Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Urbansin 07-pojille kultaa Mestareiden Cupissa

Janakkalalainen salibandy-ylpeys SC Urbans aloitti kautensa Turun Mestareiden Cupissa, johon oli kutsuttu ikäluokkansa Suomen parhaat. Urbansin nuorempien E-juniorien 07-joukkue aloitti turnauksen aamupelillä Maskua vastaan. Alku oli nihkeää ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa erän loppupuolelle. Lopulta Urbans sai ansaitun 5-1 voiton. Toinen peli FBT Karhuja vastaan oli täydellistä Urbansin hallintaa. Tuloksena oli selvä 11-1 voitto. Eräviikingit Pohjoinen laittoi janakkalalaiset ahtaalle loistavan maalivahtinsa ansiosta. Peli pyöri helsinkiläisten päässä, mutta kova puolustuspeli piti ErVin mukana pelissä. Urbans nappasi niukan 2-1 voiton. Päivän viimeinen peli Light Ironia vastaan oli maalirikas: Urbans voitti 10-4.   Puolivälierässä sunnuntaiaamuna vastaan asettui Eräviikingit Itä. Urbans takoi taululle vakuuttavat 9-0 lukemat. Välierä pelattiin Steelersin poikia vastaan. Pelin alku oli vahva ja alle viidessä minuutissa taululla oli 3-0 lukemat. Steelers otti aikalisän ja pääsi peliin mukaan. Tauolle mentiin Urbansin 4-2 johdossa. Tämän lähemmäs Steelers ei päässyt ja lopputulos 7-2 siivitti pojat finaaliin Maskua vastaan.  Urbans jatkoi maalitehtailua myös finaalissa. Ajassa 5.51 peli oli jo 4-1. Masku otti aikalisän ja kavensi pelin 4-3:ään. Urbans otti kuitenkin ansaitun voiton 10-7 ja mestaruuden ensimmäisessä 07-ikäisten Mestareiden Cupissa. Finaalin parhaana pelaajana palkittiin armoton raataja  Lenni Pihlajasalo . Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Ilmo Leino . Turnauksen All Star-kentälliseen valittiin Urbansista maalivahti Konsta Koski , puolustaja Ilmo Leino, laitahyökkääjä Iikka Päivinen ja keskushyökkääjä Lenni Pihlajasalo. Pistepörssin kymmenen parhaan listalta löytyi myös vahva Urbansedustus: Pihlajasalo (1.) Päivinen (2.) Vehniäinen (4.) Leino (7.) ja Hämäläinen (8.) Mestarijoukkueessa pelasivat myös Elmo Ahola , Miko Harju ,  Oula Pulkkinen , Matias Pesola , Väinö Lehtonen , Eppu Uusi-Heikkilä , Caspian Peltonen  ja  Vilho Virtanen .