Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Härmä väänsi voiton JanPasta kiihkeässä paikallisderbyssa

Tampereen piirin Kolmosen sarjaottelussa käytiin keskiviikkoiltana paikallisderby JanPan ja Härmän välillä Liinalammin kentällä. Pudotusuhan alla oleva JanPan miehistö taisteli miehekkäästi, mutta se ei tänäänkään riittänyt pisteille. Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Härmä sai muutaman todella onnekkaan pompun. –Täytyy sanoa, että tällä hetkellä meille tehtävän maalin hinta on tosi halpa. Sama trendi on jatkunut läpi kauden, että vastustaja pääsee iskemään liian helposti maaleja meidän virheistä, päävalmentaja Jari Tiitta puhisee. Maalitehtailu alkoi hämeenlinnalaisten tahtiin, kun Mosamete Giscard siirsi Härmän johtoon 34 peliminuutin jälkeen. JanPa haastoi ennakkosuosikkia mallikkaasti ja tulikin tasoihin 71. peliminuutilla, kun JanPa sai rankkarin. Siitä ei JanPan Markus Paloposki erehtynyt. Tasatilanne ei kauaa kestänyt, kun Härmä meni kolme minuuttia Paloposken maalista johtoon. Viimeisen niitin iski Härmän Juho Nordström lisäminuutilla lukemiksi 3-1. JanPa kavensi aivan ottelun loppuhetkillä vielä kerran Juha-Pekka Tuomen maalilla. Härmälle tarjottiin vielä kaunistella rankkarista lukemia 4-2, mutta JanPan maalilla Janne Oksanen oli mies paikallaan. –Kyllähän tämä syö todella paljon. Voitto ja ainakin tasapeli oli ihan otettavissa. Pallo ei taaskaan pomppinut meille. Jos jotain positiivista yrittää löytää, niin taisteluilme oli kohdillaan. Nyt se oli sellaista minkä näköistä sen olisi pitänyt olla läpi kauden, Tiitta sanoo. Päävalmentaja haluaa antaa vielä erityiskiitoksen nuorille B-junioreille, joita oli keskiviikon pelissäkin useampia mukana. Tiitan mukaan se ei ole niin yksinkertaista hypätä B-junioreista miesten mukaan. JanPalla on ollut läpi kauden paljon vajausta miehistössä, kun osa runkopelaajista on armeijan harmaissa ja osa loukkaantuneena. Tämä on puolestaan avannut hyvän mahdollisuuden ajaa nuoria ensi kautta ajatellen sisään. Päävalmentajan mukaan illan parhaimmistoa oli B-junioreista hyvin pelanneet Janne Oksanen ja Janek Jokinen . JanPan miehistö jatkaa edelleen sarjajumbona pudotusuhan alla. Kolmosen pelejä on jäljellä vielä kaksi kierrosta, joissa on vielä pieni sauma välttää putoaminen. Seuraavan kerran janakkalalaiset ovat tulessa lauantaina 23. syyskuuta Valkekoskella PS-44 vastaan. Ottelu käynnistyy jo kello: 12.