Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Trialin SM-sarja huipentuu Tervakosken kisaan

Trialin SM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan Tervakoskella lauantaina 16. syyskuuta. Tervakosken Moottorikerhon järjestämä kilpailu käydään jälleen tutuissa maastoissa ampumaradan ympäristössä. Suurin muutos viime vuosiin on se, että nyt ajetaan myös aivan kilpailukeskuksen yhteydessä olevilla "haulikkorinteen kallioilla", joissa ei ole kisattu SM-tasolla moneen vuoteen. Kilpailun ratamestari Jukka Kuusinen onkin suunnitellut kilpailijoille ajettavaksi sellaisia reittejä, jotka eivät ole aiemmin kisakäytössä olleet. Yleisölle tämä tarkoittaa sitä, että välttämättä ei tarvitse kävellä metsän siimekseen, vaan kilpailua voi katsella vaikka kioskin herkuista nauttien. Kuuluttajana toimiva Jukka Pylväs vastaa puolestaan siitä, että paikallaolijat pysyvät selvillä kilpailun kulusta. Vaikka Eliitissä Suomen mestaruus on jo ratkennut, saapuu Suomen terävin kärki, mestaruuden varmistaneen Timo Myöhäsen johdolla, kisaamaan päätöskilpailun voitosta. TeMKin kuskeilla mitalisijat eivät ole vielä ratkenneet. B-luokassa Ilkka Oittinen on selvässä viidentoista pisteen johdossa ennen kotikilpailua, mutta moottoriurheilussa kaikki on mahdollista. Mikään ei ole varmaa ennen kuin ruutulippu on heilahtanut. Ari Kyöstilä on vahvasti 40+ luokassa sarjan toisena ja Jörgen Nylund neljäntenä. Super Cup -luokan toisena oleva TeMKin Tessa Kallio joutuu jättämään kisan väliin sairastelun vuoksi. Näin luokan edustus jää sarjassa neljäntenä olevan Kauko Kuusisen harteille. Luokan kärki on tosi tasainen ja Kuusisella on hyvät mahdollisuudet nousta mitalikolmikkoon. Kaikkiaan kilpailuun on ilmoittautunut kolmisenkymmentä kuskia, joista seitsemän edustaa järjestävää kerhoa. Kilpailu alkaa ampumaradan maastossa kello 10 ja viimeinen kisailija on maalissa ennen kello 16:tta. Yleisöllä on kilpailuun vapaa pääsy.