Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lukutoukka viihtyy lenkkipolulla säällä kuin säällä

Maisemat vaihtuvat ja kilometrit taittuvat kohti loppusuoraa. Lenkki alkaa hiljalleen hapottamaan kehossa ja matka käy entistä epämukavammaksi. Mutta voi sitä hyvän olon tunnetta, joka valtaa kehon maaliviivan jälkeen. Janakkalalainen Janne Niemi on yksi heistä, joita urheilukärpänen puraisi nuorempana toden teolla. Nuori mies innostui yleisurheilusta ja juoksusta yläasteella. Niemen täytettyä tänä vuonna 23- vuotta, tulee rakkaan lajin aloittamisesta kuluneeksi jo yli kymmenen vuotta. Palo lajiin on sama kuin silloin 13-vuotiaana. – Muistan, kun olin seitsemännellä luokalla ja meillä sattui olemaan liikuntatunnilla Cooper-testit. Vedin sen verran hyvin, että koulun silloinen liikunnanopettaja Jorma Lastunen kehotti minua kokeilemaan Janakkalan Janassa. Ajattelin, että voisihan sitä käydä kokeilemassa ja sille tielle lopulta jäätiin, Janne Niemi muistelee. Niemen vahvuudet ovat pidemmillä matkoilla. Hän kertookin olevansa vahvimmillaan viiden ja kymmenen kilometrin matkoilla, jotka ovat hänen päämatkojaan. Nuorukaiselle kertyy treenejä viikkotasolla kuudesta seitsemään. Harjoitusten lisäksi miehen pitää kiireisenä parhaillaan käynnissä olevat opinnot Tampereen yliopistossa. Ohjelma on hyvin aikataulutettua ja viikot kuluvatkin pääosin Tampereen päässä, jossa Niemi tällä hetkellä asustelee. Viikonloppuisin veri vetää Janakkalaan kotikonnuille. Turenkilainen vaihtaa viikon päästä taas kesätyöt koulunpenkkiin, kun uusi vuosi opinnoista pärähtää käyntiin. – Olen nyt Tampereen teknillisessä yliopistossa ja aloittelen siellä neljättä vuotta. Luen konetekniikkaa ja tarkoitus olisi valmistua koulusta kahden vuoden päästä. Ei siihen arkiviikkoon tarvitse hirveästi vapaa-ajan ohjelmaa kehitellä. Viikko kuluu koulunpenkillä ja lenkkipolulla, Niemi naurahtaa. Omaan kisakauteen nuorukainen kertoo olevansa tyytyväinen. Niemi on saanut harjoitella koko kauden terveenä. Palo lenkkipolulle ei ole kadonnut mihinkään vuosien aikana. Hän näkeew intohimon lajiin olevan kaikki kaikessa. Syksyn aikana olisi tarkoitus osallistua myös yhdelle puolimaratonille. – Kyllä se vaatii paloa lajille, ei sitä muuten jaksaisi joka päivä lenkkareita jalkaan vetää. Mikään ei tule ilmaiseksi. Parasta on lajin monipuolisuus. On rauhallista tekemistä ja välillä mennään verenmaku suussa. Se on tämän lajin rikkaus, Niemi miettii. Janakkalassa syntynyt juoksija Janne Niemi, 23, edustaa Janakkalan Janaa, jossa hän aloitti urheilutaipaleensa 13-vuotiaana. Asuu nykyään Tampereella, jonne muutti opintojensa perässä. Perheeseen kuuluu: isä, äiti, yksi pikkusisko ja pikkuveli. Janan kasvatti opiskelee tällä hetkellä konetekniikkaa Tampereen yliopistossa. Päämatkat ovat 5 kilometriä ja 10 kilometriä. Niemen tähänastisella urheilu-uralla valmentajana on toiminut Jari Kataja. Janne Niemi teki kesällä henkilökohtaisen ennätyksen 3000 metrillä. Ennätysaika juostiin alle yhdeksään minuuttiin. Urheilijan terveiset: Suosittelen lajia ehdottomasti kaikille, jos kiinnostusta löytyy. Välillä laji vaatii paljon, mutta kyllä se myös antaa takaisin todella paljon. Ei ole koskaan harjoitusten tai kilpailun jälkeen harmittanut, että miksi tuli lähdettyä.