Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Opettajien koulutusten merkitystä ei pidä väheksyä

Ympärillämme oleva maailma menee jatkuvasti eteenpäin, mikä näkyy muun muassa toimintatapojen ja ajatusmallien muuttumisena. Siinä missä internet tuntui ammoisina aikoina turhalta hömpötykseltä, tänä päivänä verkkosurffaajan pinna meinaa katketa heti yhteyksien tökkiessä. Kehityksen myötä taidot, joita tarvitaan tulevaisuudessa, muuttuvat myös. Koulumaailmassa tämä on huomioitu muun muassa uudella opetussuunnitelmalla, jonka yhtenä piirteenä on monipuolistaa työtapoja. Tämän myötä oppilaat sisäistävät tiedon lisäksi yhä laajemmin erilaisia taitoja. Opettajien on tärkeää olla ajan hermolla ja vähän edelläkin. He tukevat oppilaiden kasvatusta tulevaisuuden ihmisiksi ja kansalaisiksi. Turengin koulun kieltenopettaja Virpi Löyttyniemi puhuukin opettajien täydennyskoulutusten puolesta, sillä ne vaikuttavat suoraan oppilaisiin. Mitä laajempi ymmärrys opettajilla on tulevaisuuden koulutuksesta ja maailmasta, sen paremmin he voivat tarjota oppilailleen eväitä elämän matkalle. Taloudellisen tilanteen vuoksi kunta ei ole viime vuosina palkannut opettajille sijaisia täydennyskoulutusten ajaksi. Opettajat eivät ole halunneet kaataa työmäärää kollegojen niskaan, mikä vaikuttaisi myös oppituntien laatuun. Tästä syystä opettajat ovat alkaneet käydä koulutuksissa loma-aikanaan. Tämä jos mikä kertoo intohimosta omaa työtä kohtaan. Kyseistä paloa on syytä vaalia, sillä siitä hyötyvät oppilaat eli tulevaisuuden rakentajat, tekijät ja ylläpitäjät.