Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Kansalliset tunnuksemme ovat iloisia

Suomi täyttää sata vuotta. Juhlavuosi on sujunut niin kuin Suomessa on tapana: Ei tehrä tästä ny numeroo. Ainoastaan Helsingin Sanomat yrittää lietsoa vastakkainasetteluja todistelemalla, miten kansallismielisyys on aina ahdasmielistä ja aggressiivista. Toki suomalaiset joutuvat vielä miettimään suhdettaan itsenäisyyteen ja kansainvälisyyteen jahka Euroopan Unioni tästä tiivistyy. Luulen, että sitä ennen Suomi selviää kuivin jalon juhlistaan. Tuskin missään kansallinen uhoaminen on näin rauhallista. Urheilufanejamme kiitellään maailmalla fiksusta kannustamisesta. Juomatavat ovat siistiytymässä. Kukaan ei vaadi Karjalaa takaisin. Rauhallisessa, vauraassa sivistysmaassa itsenäisyyden juhlavuoden tiukin vääntö käytiinkin kun paatsamasinisiipi äänestettiin täpärästi kansallisperhoseksi ennen suruvaippaa. Viimemainittu olisi istunut kuvaan surumielisestä kansanluonteestamme, mutta olisi ollut väärä signaali Suomen suunnasta. Nykyajan isänmaallisuuteen sopii arkisten symbolien vaaliminen. Kansalliseepokseksi Kalevalan viereen sijoittaisin Tuntemattoman Sotilaan, sillä sen tuntevat kaikki. Kansalliskukka kielo on myrkyllinen, mutta vaaraton. Kansalliseläin karhu herättää kunnioitusta ja kansalliskalan ahvenen eväpiikit muistuttavat, että tarvittaessa Suomi pystyy pistämään. Kansallislintu laulujoutsen tarjoaa upean tarinan uhanalaisuudesta uljaaksi, yleiseksi nähtävyydeksi. Tarinasta löytää yhtymäkohtia Suomen kehitykseen Euroopan viimeisistä nälkävuosista eturivin kansakunnaksi. Menneiden sukupolvien työtä kunnioittavat hienosti kansalliskotieläimemme: suomenhevonen, suomenpystykorva ja eurooppalaiskissa. Niiden rinnalle nousevat harvinaistuva länsisuomenlehmä, maatiaiskana ja suomenlammas. On hauskaa havaita, miten kansallisten tunnusten valitsijoiden ratkaisut ovat osuneet iloisiin vaihtoehtoihin – kuten paatsamasinisiipeen. Kansallispuumme on heleä rauduskoivu, vaikka metsänomistajamme istuttavat vain synkkää kuusta. Pyrintöä iloon ja hymyyn osoittaa seitsenpistepirkon paikka kansallishyönteisenä. Siinä olisi voinut tehdä poikkeuksen ja hyvitellä synkistelijöitä, sillä mistä hyönteisestä Suomi maailmalla tunnetaan jos ei hyttysestä! "Mistä Suomi tunnetaan jos ei hyttysestä?"