Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Jani Virtanen punnersi EM-kultaa, Suomen ennätys koheni 15 kilolla

Vasta kaksi vuotta salilla käynyt ja nelisen kuukautta penkkipunnerrusta harrastanut Jani Virtanen , 22, teki hurjaa jälkeä ensimmäisissä WPC-liiton arvokisoissaan. Janakkalalainen nosti raakapenkkipunnerruksen EM-kisoissa nuorissa eli alle 24-vuotiaissa 100-kiloisten kultaa uudella Suomen ennätyksellä 187,5 kiloa. Ennätys parani roimasti, sillä edellinen SE-tulos oli 172,5 kiloa. Silti ennätystahti ei yllättänyt. –177,5 kiloa nostin yksissä epävirallisissa harjoituskisoissa. Harjoituksissa on noussut isompia painoja, mutta kisatilanne on aivan erilainen kuin treenit. Siinä mielessä tulos oli yllättävänkin hyvä, Jani Virtanen kuvailee. Sen sijaan EM-titteli oli pienoinen yllätys, vaikka raudan kimpussa ärjyikin Virtasen sarjassa ainoastaan kotimaisia kilpakumppaneita. –Aika rennosti pystyin ottamaan, kun tämä ei ollut minulle ihan eka kisa. Hyvällä valmentajalla, Tappi Laineella , on siihen osansa, tuumii kolmatta kertaa kilpaillut Jani Virtanen. Kovempi koitos on luvassa marraskuussa Moskovasta, jolloin punnerretaan MM-rautojen parissa. –200 kiloa olisi aika kova juttu, vaikka ei sellaisia painoja treeneissäkään ole vielä noussut.