Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Kolumni: Koulutus kunniaan

On ammatteja, joissa panostetaan lähimmäisen kohtaamiseen. Puhun nyt opettajista. Jokainen opiskelija on yksilö ja häntä tulee kohdella sen mukaisesti – aina erityispiirteet huomioiden. Yksityisyydensuoja koskee kaikkia oppilashuoltoon osallistuvia ja opettajalle ei juuri kerrota näistä ”erityispiirteistä”. Siinähän sitten olet – 30 uutta eri taustoista tulevaa ihmistä edessäsi. Jokaisella heistä lienee omat odotukset suhteesi. Mukana on onneksi suuri joukko niitä, jotka tulivat opiskelemaan ammattia, mutta myös niitä, joille paikka on pakkopullaa. Kesken tunnin kiihkeimmän pohdinnan voit yhtäkkiä kuulla eturivin nuoren miehen suusta lausahduksen: "luulet sä, et meit oikeesti kiinnostaa?” Ja hei, ihan rehellinen vastaus, luulin! Mielenkiintoisin erityisopiskelija oli eräs kuuro aikuisopiskelija. Hän oli lähes 60-vuotias ja tehnyt pitkän työuran. Työt olivat loppuneet ja häntä koulutettiin uuteen ammattiin. Koska hän oli kuuro, kouluun saapui avuksi tulkki. Itse asiassa heitä saapui joka koulupäivä kaksi lähimmästä isosta kaupungista (n. 100 km). Tähän toimintaan on valtiolla varaa. Tulkkaaminen on vaativaa. Heidän pyynnöstään opetinkin seuraavan päivän materiaalin heille, jotta he löytävät oikeat tulkkaukset ammattisanoihin. Ehdotin, että opiskelija lukisi materiaalin itse. Se ei ollut mahdollista, sillä hänen äidinkielensä on kuurojen kieli ja hän ei siis osannut suomea. Siinä sitten paloi aikaa ja myös hiukan hermoja. Miten voi olla mahdollista, että kaksikielisessä maassa, alkuperäinen suomen kansalainen ei ole velvoitettu osaamaan maan ykköskieltä? Tiesitkö muuten, ettei opetusalalla tunneta ylityökorvauksia? Ja tietäisitpä, miten kaikki tiedot ja työajan seurannat kirjataan joka päivä sähköisiin järjestelmiin. Kun pääset kotiin, voit vielä valmistella tulevan päivän tunteja tai korjata kokeita. Innostunut ja avulias opettaja tekee senkin. Ammatillisen koulutuksen uudistaminen on työn alla ja astunee voimaan lähiaikoina. Perusideana on edelleen vahvistaa ”yksilöllisiä opintopolkuja”. Mistä löytyy tarpeeksi henkilöstöä, en tiedä. Ammatillisia opettajia on irtisanottu viime vuosina sadoittain. Viimeisimmän tiedon mukaan moniosaajia on työttömänä lähes 700. Ja kulujen karsinta jatkuu. Lähiopetustunteja vähennetään ja työpaikoille siirtyy iso osa opetuksesta. Siitä ei ole kauheasti puhuttu, että kuka sen tekee ja millä ajalla ja osaamisella. Onnea uudet opettajat, ja jaksamista.