Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Viheralueet ja palvelut takaavat viihtyisän keskustan

Hämeenmaan Kiinteistöjen ilmoille heittämä ajatus S-marketin uudesta paikasta on kuohuttanut tunteita. Marketin paikaksi on kaavailtu Turengintien ja Hausjärventien rajaamaa, kunnanviraston tonttiin rajautuvaa viheraluetta. Moni turenkilainen haluaisi nykyisin pääosin luonnontilaisesta alueesta kyläläisten yhteisen olohuoneen penkkeineen, kukkaistutuksineen ja suihkulähteineen. Marja-Liisa Niemisen alulle laittama adressi viheralueen säilyttämiseksi on kerännyt paperilla ja verkossa nopeasti satoja allekirjoituksia. Kuntalaisten huolelle on perustansa samoin kuin S-marketin suunnitelmalle. Nykyinen market, kuten myös monet lähiympäristössä olevat kiinteistöt alkavat olla rakennusteknisesti elinkaarensa päässä. Ikävä kyllä monen kiinteistön on annettu rapistua rauhassa. Tämänkin lehden palstoilla toistuvasti puhuttava keskustelu epäviihtyisästä ja nuhjuisesta keskustasta on täyttä totta. Tuleksin pohjoispäässä vauhdissa on Janakkalan ensimmäinen kerrostalohanke kymmeneen vuoteen. Keskustan elintarvikejätit Valio ja Froneri ovat investoineet määrätietoisesti nykypäivän vaatimukset täyttäviin tuotantotiloihin. Piristystä kaivattaisiin kipeästi myös kaupallisten palvelujen olosuhteiseen. Palveluja ja viheralueita ei pidä asettaa vastakkain. Toimivat palvelut viihtyisässä ympäristössä ovat kaikkien kuntalaisten etu ja iso vetovoimatekijä kunnalle. Ainahan voidaan myös purkaa ja rakentaa uusia viheralueita.