Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Tässä kaksi täysin erilaista kesäkaaraa - ”Aarre, jota ajetaan säästellen ja vahataan useammin kuin on tarpeen”

Petteri Lehto ja Triumph Spitfire ”Värin nimi on British Green, englanninvihreä. Se on perinteinen Triumphin väri ja todella viehättävä. Auto hivelee silmää. Avoautoa ajaessa parasta on vapauden tunne. Ohjaamosta näkee taivaan ja joka puolelle ympärilleen. Kuski ei ole vankina kopperossa kuten tavallisissa autoissa. Tuuli pöllyttää tukkaa, niin että hilseestä ei ole pelkoa! En koskaan lähde kauas, sillä jos jotain sattuu, varaosia ei voi saada. Parasta on laskea kuomu alas ja ajaa hyväkuntoisia pikkuteitä. Käytän moottoriteitä mahdollisimman vähän ja silloinkin ajan 80-90 kilometrin tuntivauhtia kuomu kiinni. Auto on niin siro, että vauhti tuntuu sen kyydissä aivan toisenlaiselta kuin isojen nykyaikaisten autojen. Nuorena ajoin rallia erään kaverini kanssa. Olemme tunteneet 17-vuotiaasta lähtien. Minä olin ratissa, hän luki karttaa. Kaveri oli vannoutunut moottoripyörämies ja kärtti aina minuakin hankkimaan pyörän, jotta voisimme ajella yhdessä. En koskaan innostunut moottoripyöristä, mutta 20 vuotta sitten keksin, että haluan vanhan auton. Silloin ostin Triumphin. Voi sanoa, että se oli minulle viidenkympin villitys. Minä en hankkinut moottoripyörää, mutta kaverini taipui lopulta ostamaan museoauton. Hänellä on nyt englanninvihreä MG, joka on lähes identtinen Triumphini kanssa. Viime vuosina olemme ajaneet Turengista yhdessä Saloon, Hankoon ja Porvooseen. Lähdemme aina heinäkuussa, kun kelit ovat hienot, ja ajamme peräkanaa. Välillä pysähdymme lukemaan karttaa, mutta avoautolla ajaminen ei saa olla navigaattorissa roikkumista. Täytyy voida mennä sinne, minne tie tuntuu vievän. Käyn myös Triumph-kerhon ja Hämeen mobilistien kokoontumissa. Harrastan golfaamista. Triumphissa on yllättävän suuri tavaratila, joten heitän sinne matkalaukun ja golfbagin ja lähden reissuun. Avoautolla matkustamiseen kuuluu, että en kysele yöpaikkaa etukäteen. Jos perillä ei löydy hotellia, ajan takaisin. Mikäs kesäyössä on ajellessa. Työskentelin pitkään huoltoasemayrittäjänä. Siltä ajalta minulle jäi taito korjata autoja. Pystyn hoitamaan Triumphin perushuollot; tulppien, suodattimien ja öljyjen vaihdot sekä pikkuviat. Kierrän autotallissa autoa ympäri ja tutkin, löytyisikö siinä jotakin pientä kiillotettavaa. Joskus on pakko viedä auto ammattilaiselle katsottavaksi. Tunnen Triumphini niin hyvin, että tiedän jo pienestä nykäisystä, että minkä tyyppisestä ongelmasta nyt on kysymys. Heti ostaessa verhoilutin penkit uudelleen, koska vanhat kankaat olivat nuhjaantuneet ja rikkinäiset. Talvisin auto lepää Parolassa lämpimässä varastohallissa, jossa on paljon muitakin vanhoja autoja. Säilytin autoa ensin talvet kylmässä, mutta huomasin, ettei se tehnyt sille hyvää. Missä tahansa parkkeeraan, auton ympärille kerääntyy yleensä aina muutama ihastelija. Kerran eräällä kesäreissulla meidän piti kaverini kanssa ostaa hotellivirkailijalta autopaikat parkkihalliin. Hän vilkaisi kerran autojamme ja totesi, että noista autoista hän ei veloita mitään.” Triumph Spitfire Rekisteröity vuonna 1978 Kaksipaikkainen urheiluauto on valmistettu Englannissa ja tuotu ensin Ranskaan ja 1980-luvulla Suomeen 1500-kuutioinen moottori Käy 95-bensiinillä, johon lisätään lyijyn korviketta Hannu Kivistö ja Talbot Horizon ”Toista näin vähän ajettua Talbotia ei Suomesta löydy. Käytän sitä hyvin säästellen, vain erityiset tapahtumat tai merkkipäivät ovat riittävä syy ajaa autoon lisää kilometrejä. Museoautolla saa ajaa 30 päivää vuodessa, mutta luulen, etten ole näiden 19 vuoden aikana ajanut autolla edes yhteensä niin monta päivää. Ajopäivän pitää olla kaunis. Sadekelillä en viitsi lähteä ajamaan ollenkaan. En halua, että hiekkateiden kura lentää auton alustaan. Lahti on etäisin paikka, johon olen Talbotilla lähtenyt. Osallistuin siellä viime heinäkuussa Classic Motorshow’hun, joka kokoaa vanhoja ajoneuvoja laidasta laitaan. Minulla oli aikoinaan yhtiökumppanin kanssa autoliike Turengissa. Kerran eräs mies tuli Tampereelta ja halusi ostaa meiltä BMW:n. Vaihdossa hän tarjosi kaksi autoa, joista toinen oli Talbot. Minä sanoin yhtiökumppanilleni, että tuo on sitten minun autoni, sitä ei myydä. Autolla oli silloin ajettu 20 000 kilometriä. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen mittari näyttää nyt vähän yli 24 000 kilometriä. Talbot pelaa kuin unelma. Sitä ei ole tarvinnut korjata. Ennen katsastusta tarkistan vain, että valot toimivat. Aina on kaikki pelannut vähintään hyvin, ellei erinomaisesti. Ainoa miinus on konepellin pienenpieni lommo. Koko tänä aikana olen vaihtanut Talbotiin öljyt kerran. Autossa ei ole keskuslukitusta, ei ilmastointia, eikä ohjaustehostinta, mutta ei se minua häiritse. Ajan Talbotia ylpeänä, kun tiedän sen historian. Ajotuntuma on ranskalaisen pehmeä. Talbot jopa valittiin vuonna 1979 Suomessa vuoden autoksi. Moni hankki sen nimenomaan työsuhdeautoksi, koska auton verotusarvo oli alhainen. Parhaimmillaan olen omistanut 6 museorekisterissä olevaa autoa. Nyt niistä on kaksi jäljellä. Talbotista en luopuisi mistään hinnasta.” Talbot Horizon Vuoden 1983 malli Valmistettu Uudessakaupungissa. Talboteja tehtiin Suomessa vuosina 1978-1985 yhteensä 17 000 kappaletta Käy 98-bensiinillä, johon sekoitetaan lisäainetta. 1300-kuutioinen moottori