Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pääkirjoitus: Kylien vanhat vihat

Vanhoista vihoista on vaikea päästä eroon. Isoista kaupungeista esimerkiksi Turku ja Tampere ovat olleet nokkapokkasilla pitkään. Turkulaisten pilkkaaminen on ikään kuin ollut osa tamperelaisuutta ja päinvastoin. Janakkalassa vastakkain ovat olleet isot taajamat, Tervakoski ja Turenki. Epäluulo niitä "toisia kohtaan" on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nuoret aikuiset kertovat, että vielä kymmenen vuotta sitten ei turenkilaisten nuorten kotibileisiin välttämättä kutsuttu tervakoskelaisia. Viime vuosina vanhat vihat on saatu käännettyä huumorin puolelle. Turku on aloittanut itseironisen Kiss my Turku -kampanjan. Kissa-hiirileikki on muuttunut tavaksi hankkia positiivista näkyvyyttä molemmille kaupungeille. Samaa muutosta on aistittavissa Janakkalassa. Viime viikonlopun JanPa-Pato-pelin ennakkojutussa joukkueiden valmentajat kertoivat huomanneensa, etteivät kylien yhteenotot jalkapallokentällä ole enää vuosiin olleet yhtä veriset kuin aiemmin. Joukkueiden pelaajat ovat kavereita keskenään ja derby-tilanne nostattaa yhteistä tunnelmaa. Pieni kilpailuhenki voi kannustaa molempia eteenpäin, mutta kylien vastakkainasettelulla sahataan poikki yhteistä oksaa. Janakkala hyötyy, jos hyviä asioita ei omita Tervakoskelle tai Turenkiin. Janakkalassa on myös paljon muita aktiivisia kyliä, jotka voisivat silloin nousta paremmin esiin isompien taajamien varjosta.