Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Elopärinä-tapahtuma jatkuu Turengissa yöhön saakka, kävijätavoite täyttyi jo iltapäivällä – vierailimme paikalla päivällä ja kokosimme laajan kuvagallerian: Näytkö sinä tai tuttusi kuvissa?

Janakkalan Elopärinät käynnistyivät jo lauantaina aamupäivällä reippaalla meiningillä, ja jo tällöin alueella oli noin kaksisataa moottoripyöristä ja autoista kiinnostunutta. Tapahtuman tapahtumajärjestäjä Petri Hakamäki kertoi kahden aikaan iltapäivällä, että paikalla oli tällöin käynyt arviolta noin 400-500 tapahtumakävijää. Hakamäki kertoi olevansa iloinen, että jo ennen kuin tapahtuma oli edes puolessavälissä, kävijätavoite oli rikottu. – Ennen tapahtumaa arvioimme, että paikalle saapuisi koko päivän aikana noin 300-500 ihmistä. Joten ei tässä voi muuta olla kuin iloinen, että näin moni myös ulkopaikkakuntalainen on saapunut paikalle. Iltapäivällä tapahtuma-alueella oli kävijöitä vauvasta vaariin, mutta erityisesti lapsiperheiden määrä korostui alueella. Eikä ihme, sillä paikalla on paitsi hienoja autoja ja moottoripyöriä menneiltä vuosikymmeniltä, myös kilpa-autokäytössä tällä hetkellä olevia kiitureita. Elopärinöissä on mahdollista myös penkoa kirppisaarteita sekä tutkia rompetorin tarjontaa. Myös paikallisten bändien musiikki sekä eri auto- ja moottoripyöräharrastajien esittelypisteet sekä näytökset ovat vetäneet väkeä puoleensa. Yhdeksi päivän hitiksi nousi päivällä myös paikalle tuotu paloauto, jonka sisältä löytyi paljon tutkittavaa pienemmille tapahtumakävijöille. Myös huhtikuussa Janakkalan kunnanjohtajaksi valittu Reijo Siltala vieraili paikalla. Siltala piti paikalla myös lyhyen puheen, jossa hän nosti esille yhteisöllisyyden merkityksen sekä sen, kuinka tämä näkyi lauantaina juuri Elopärinöissä. Päivän aikana nähtävien mopo- ja autonäytösten jälkeen ilta jatkuu Elopärinöissä musiikkipainotteisena, jolloin paikalla nähdään useita paikallisia bändejä. Illan pääesiintyjänä on Petri Nygård. Tapahtuma kestää lauantaina kello 24 saakka. Tapahtumapäivä alkaa rompetorilla, josta jatketaan erilaisten näytösten ja esittelyjen pariin. Aamupäivän ohjelmaan kuuluu myös kunnanjohtaja Reijo Siltalan tervehdyspuhe. Tapahtumapäivä pitää sisällään monipuolisesti ajonäytöksiä esimerkiksi supermoto-taituri Arttu Stenbergiltä, Rapamäki Racing Teamilta, Mad Moose Racingiltä, Tervakosken Moottorikerholta, Turengin Autourheilukerhosta, Hanhivuoma Motorsportilta sekä Acer Motorsportilta. Lisäksi toimintaansa ja kulkuneuvoja ovat esittelemässä muun muassa Hämeen Mobilistit ja Kantamotoristit. Hienoin mopo -kilpailu, johon kuka tahansa saa tuoda moponsa näytille. Voittaja päätetään äänestyksellä. Esiintymislavalle Elopärinöissä nousevat muun muassa Paradice City Boys, Juice Duo, Aatuadolf, Laiska Leppone ja Kari Tiilikainen sekä Herra Vuoret. Illan pääesiintyjänä nähdään Petri Nygård. Tapahtumajärjestäjät kertovat kyseessä olevan hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerätään varoja Janakkalan nuorisolle. Varoja suunnataan esimerkiksi mopopajatoiminnan kehittämiseen. Lisäksi tuottoa suunnataan ensi vuoden tapahtumaan. Tapahtuman pääsymaksu on 10 euroa 16 vuotta täyttäneiltä (ennakkolipunmyynti 8€/lippu), nuoremmat pääsevät mukaan ilmaiseksi. Lippu on voimassa koko päivän ajan ja tapahtuma-alueelta voi välillä poistua. Lehdon liikenne kuljettajaa Elopärinöihin Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä useamman vuoron voimin. Lisätietoa Lehdon liikenteen verkkosivulta. Oma kyyti on hyvä varata ennakkoon.