Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Jorma Talikka runoilee palvelutalossa asuvan Johannan karusta kohtalosta, joka tosin voi olla monen muunkin arkipäivää

Johanna istuu kaksipyöräisessä vankilassaan palvelutalon aulassa tai laitojen takana sängyssään rundissa, maisemana seinä. Saaden dosetista satsin murheeseen, kipuihin, unettomuuteen ja sydämeen. Aika on rypistänyt tehtaan tytön, on kiristetty vyötä vaikka on tehty raskasta työtä. Tehtaat uudistettiin ja suljettiin. Työntekijät heitettiin ulos. Huono oli lopputulos. Lopulta jalat menivät alta. Ei kuntouteta määräsi raha. Ei enää pärjännyt yksin. Tietoyhteiskunta kaahasi ohitse. Kavereita ei enää ole. Yksin ei pääse ulos. Ei mahda mitään märälle vaipalle, muut päättäneet, että mukavia ovat pitää märkänäkin. Joku himoitsee asuntoa, jonka raskaalla työllä hankki. Nyt kiikuttaa tyhjästä asunnosta haltuunottoa vouti. Tekis mieli ottaa ryyppy. Surkeasta elämästä ja eläkkeestä ei enää irtoa iloa. Kun saisi kuolla rauhassa, kivuitta ja pää ylpeästi pystyssä, on hyvin vähän pyydetty. Jorma Talikka Janakkala Hämeenlinnan tapaturma-ja sairausinvalidit Ry.