Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

”Täällä mut ekaa kertaa nähtiin äitinä, joka välittää lapsistaan, vaikka oonkin ollut päihteidenkäyttäjä” – Nyt kokemuksistaan puhuvat Janakkalan lastensuojelun asiakkaat

– Usein lastensuojelutyöstä puhutaan aika negatiivisesti: Sitä leimaavat huonot ja ikävät kokemukset. Media käsittelee lastensuojelua kriittisesti ja sensaatiomaisesti, kun jutuille halutaan huomiota. Näin kertoo Anita Paloposki . Hän on tutkinut janakkalalaisten asiakasperheiden myönteisiä kokemuksia lastensuojelutyöstä nyt vuoden ajan. Sosionomin tutkintoon kuuluva opinnäytetyö julkaistaan lokakuussa. – Halusin opinnäytetyön avulla tuoda esiin, että myös positiivisia asioita on. Oikeasti lastensuojelu tekee työtä perheen eteen ja edistää heidän hyvinvointiaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Meiän lapsi juoksee aina perhetyöntekijän syliin, kun se tulee käymään. Ja muutenkin se nauttii perhetyöntekijän kanssa oleilusta ja ne pystyy hyvin jutteleen keskenään sellaisist asioista, joista mä en pystyis. Paloposken mukaan yleisin lastensuojeluun liitettävä harhaluulo on, että lastensuojelu huostaanottaa lapset. Ennakkoluulo tuli nopeasti vastaan myös Paloposken työssä Janakkalan kunnan palveluohjaajana. – Ensimmäiseksi joillakin kotikäynneillä kysyttiin, viedäänkö lapset nyt pois. Jouduimme vähän korjaamaan kuvaa, että ei se niin mene, Paloposki kertoo ja jatkaa: – Haluamme auttaa, tukea ja järjestellä tukitoimia, jos niihin on tarvetta. Huostaanotot ovat ääriratkaisuja, ja ne vaativat todella painavat perusteet. Menneet vaikeuksien ei anneta leimata koko ihmistä Opinnäytetyötään varten Anita Paloposki haastatteli seitsemää lastensuojelun asiakasta, eli vanhempia ja huoltajia. Hän kysyi esimerkiksi, miten lastensuojelun työntekijät ovat asiakkaat kohdanneet tai miten asiakkaiden mielipiteet ja lapsen etu on huomioitu työssä. – Haastateltavat ovat kokeneet myönteisenä, että sosiaalityöntekijät ovat kohdanneet heidät kunnioittavasti ja empaattisesti siten, että asiakkaat ovat samalla viivalla, eivätkä sosiaalityöntekijät asettele ehtoja. Osalle vanhemmista oli ollut tärkeää, että sosiaalityöntekijät eivät laita menneisyyden vaikeuksille kohtuuttomasti painoarvoa vaan keskittyvät siihen, millainen perheen tilanne on nyt. – Jos asiakas on esimerkiksi käyttänyt päihteitä kymmenen vuotta sitten, se huomioidaan työskentelyssä, mutta katse on tulevaisuudessa, Paloposki vertaa. Täällä mut ekaa kertaa nähtiin äitinä, joka välittää lapsistaan, vaikka oonkin ollut päihteidenkäyttäjä. Mä en kestä sellast, jos sossu kuvittelee olevansa ylempänä kuin mä, mutta tääl Janakkalas en oo kyl koskaan siihen törmänny. Yhtenä hyvänä asiana haastateltavat olivat kokeneet, että heidän läsnäolollaan, keskusteluillaan ja mielipiteillään on merkitystä. Toisena onnistumisena haastateltavat pitivät tapaa, jolla työntekijät kertovat jatkuvasti, missä lasten asioiden kanssa mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. – Asiakkaat tykkäävät, että asiat kerrotaan suoraan mutta asiallisesti ja rakentavasti. Huostaanotto satuttaa, mutta sen voi myös ajan kanssa ymmärtää Anita Paloposki muistuttaa, että lastensuojelun työskentely on asiakaslähtöistä, eli valinnoissa kunnioitetaan asiakkaan toiveita. Joskus sosiaalityöntekijä joutuu kuitenkin turvautumaan äärikeinoihin ja tekemään lapsen edun mukaisia päätöksiä vaikka ne olisivat ristiriidassa vanhempien tahdon kanssa. Paloposken mukaan niin voi käydä esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat käyttävät säännöllisesti päihteitä, minkä vuoksi lapsen kasvu ja kehitys vaarantuu. –  Silloin pohditaan, voiko lapsi oikeasti asua kotona. Sosiaalityöntekijä voi päättää, että lapsi muuttaa asumaan toiseen paikkaan, jossa turvataan lapsen etu ja oikeudet. On vaikeaa olla äiti, kun joku muu päättää sun lapsen asioista, mutta olen loppujen lopuksi ymmärtänyt sen, että sossut on oikeesti auttanut meitä. Mä tykkään, että asiat kerrotaan niinkun ne on, ja tääl ne on kyl puhuttu asiallisesti. On tullu tunne, et mun ja lasten toiveet huomioidaan ja saadaan vaikuttaa siihen, mitä me voitais tarvita. Paloposki huomauttaa, että perheen mielipiteitä ja ajatuksia kuullaan myös silloin, kun keskustellaan lapsen sijaishuollosta. – Osa haastateltavista on kertonut, että lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle on tuntunut erittäin pahalta ja että vanhempien mielestä huostaanotto on joskus tuntunut väärältä ratkaisulta. Se on herättänyt vanhemmissa kielteisiä ajatuksia, tunteita ja jopa vihaa sosiaalityöntekijää kohtaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Paloposki kertoo, että vaikka haastateltavat kuvailivat lapsen huostaanoton olleen heidän elämänsä suurin epäonnistuminen vanhempana, asiakkaat olivat kuitenkin lopulta ajatelleet, että päätös on ollut oikein heidän lastaan kohtaan. Haastateltavien mielestä oli myös tuntunut hyvältä, että heille on annettu aikaa miettiä päätöksiä, eikä niitä ei ole tarvinnut tehdä samana päivänä tai edes parissa viikossa. – Ei huostaanottokaan ole aina lopullinen ratkaisu. Lapsi pääsee takaisin kotiin, jos tilanne siltä näyttää. Musta oli ihan hirveää aluksi, kun mun lapsi vietiin multa pois, mutta ymmärrän tän ratkaisun. En mä olis pystyny sitä lasta hoitaan. Oon kuitenkin kiitollinen mun sossulle, et se osas valita hyvän kodin mun lapselle. Siellä se on saanu paljon sellasii asioita, joita mä en ois pystyny tarjoon vanhempana. Paloposken mukaan Janakkalassa tehdään verrattain vähän huostaanottoja, ja nekin suurimmaksi osaksi vanhempien kanssa yhteistyössä. – Aina oma vanhempi ei ole osannut nähdä lapsensa eikä omaa tilannettaan niin vakavana. Silloin lastensuojeluilmoitus ja sosiaalityöntekijän puuttuminen tilanteeseen on ollutkin positiivinen asia. Sosiaalityöntekijä osas huomioida lapsen kannalta monia asioita, kun suunnitteli sijoitusta meidän kanssa. Sijoituspaikan valinnassa huomioitiin, ettei lapsen tarvitse vaihtaa koulua ystävien vuoksi. Jos perhetyöntekijä ei ois mulle suoraan puhunut ja auttanu, niin ei tähän tilanteeseen ois muutosta tullu. Millaista apua perheelleen voi saada? ”Pienestäkin asiasta voi soittaa” Palveluohjaaja Anita Paloposki toivoo, että vanhemmat ottaisivat kunnan sosiaalihuoltoon yhteyttä jo hyvissä ajoin ennen kuin arjen haasteista kasvaa liian isoja. – Pienestäkin asiasta voi soittaa ja pyytää apua. Perinteiseen suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että ollaan niin sisukkaita, että apua pyydetään viime hetkellä, jos silloinkaan. Paloposken mukaan tukea kannattaa hakea, jos kotona riidellään paljon, on taloudellista ahdinkoa tai jos vanhempi kokee olevansa väsynyt tai ei pärjää kotona lasten kanssa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tuki voi tarkoittaa esimerkiksi käytännön neuvoja siihen, miten arjen asioita voi hoitaa toisin kuin on tottunut. Lisäksi voi saada tukiperheen tai tukihenkilön lapselleen tai vaikkapa konkreettista apua rahahuoliin, siivoamiseen ja lastenhoitoon. Tukihenkilö on ollut korvaamaton tuki lapselle mun mielest, se on tukenu lasta koulunkäynnissä ja sen myötä koulunkäynti on menny tänä vuonna paljon paremmin. Siinä loppuarvioinnissa tuli puheeks, että meille suositellaan perhetyötä. Ja kyl se on auttanu meitä, vaikka aluks vähän epäiltiin. Nyt me riidellään vähempi nykyään. Janakkalassa yksi avun muodoista on perhetyö, jossa perhetyöntekijä tukee huoltajien omaa jaksamista ja vanhemmuutta. Tavoitteena on saada perhe-elämä raiteilleen. Paloposken mukaan moni haastateltava koki saaneensa perhetyön ammattilaisilta oikeanlaista apua oikeaan aikaan. – Perhetyö on saanut paljon kiitosta. Työntekijät ovat olleet haastateltaville tärkeitä ihmisiä, joilta saanut paljon neuvoa ja tukea. Vaikeeta on kuulla, et pitäis muuttaa niitä toimintatapoja äitinä. Mut yhdessä perhetyöntekijän kanssa me ollaan opeteltu asioita. Mä oon niin kiitollinen siitä perhetyöntekijästä, mä en ois oikeesti ees halunnu luopuu siitä. Paloposken mukaan haastatteluissa perhetyöntekijöitä kuvailtiin muun muassa ”arjen sankareiksi”. – Niissä asioissa autamme, missä voimme ja pystymme. On myös asioita, jotka eivät välttämättä lastensuojeluun kuulu, kuten huoltajuusriidat. Ne ohjataan toisaalle. Jutun kursivoidut sitaatit ovat Anita Paloposken opinnäytetyöstä (2019).