Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Salibandyn SM-tasolle noussut C2-poikien joukkue on nopea ja motivoitunut – valmennuksessa etsitään myös tulevaisuuden tekijöitä

Turengin liikuntahallilla kävi jo meteli, kun Steelers/SCU C2- yhteisjoukkueen pojat aloittelivat perjantain treenejä alkulämmittelyllä. Vuonna 2006 syntyneiden edustusjoukkue nousi hiljattain SM-tasolle. C2-edustus- ja kilpajoukkueet muodostuvat Steeleristä sekä SC Urbansista. Yhteisjoukkueet kasattiin keväällä, ja vaikeasta ajankohdasta huolimatta yhteistyö on sujunut alusta asti onnistuneesti. Pelaajat ovat kerääntyneet fläppitaulun ympärille ja vastuuvalmentajana toimiva Mikko Koivistoinen kertoo tämän päivän harjoitusten kulusta. Mukana treeniä vetämässä on myös muun muassa valmentaja Lasse Leino . Steelers on aktiivinen omalla alueellaan Hämeenlinnassa, SC Urbans Janakkalassa. SC Urbans on perustettu vuonna 1995 ja sen toiminnan parissa on yli 400 eri ikäistä pelaajaa. Kaiken kaikkiaan salibandy on Suomessa kestosuosikki, joka on kehitetty tutusta sählystä. Sählyyn verrattuna eroja kuitenkin löytyy. Salibandy on kolmanneksi suosituin palloilulaji heti jalkapallon ja jääkiekon jälkeen. Lajiin tutustutaan usein jo nuorena koulun liikuntatuntien tai harrastusryhmien kautta. Suurin osa näistäkin Janakkalan 14-vuotiaista nuorista miehistä on aloittanut salibandyn jo esikouluiässä, 6-7-vuotiaana. Joukkueessa on 35 pelaajaa ja harjoituksia on neljä kertaa viikossa. – Meillä on motivoitunut ja lajiin sitoutunut joukkue, joka on lisäksi erittäin nopea. Hyvä pelaaja yrittää parhaansa ja pystyy pelaamaan ryhmässä, valmentaja Koivistoinen summaa. – Valmennuksessa kehitetään yksilöitä ja ollaan pelaajalähtöisiä. Tarkoituksena on löytää niitä tulevaisuuden tekijöitä, hän lisää. Seuratessa joukkueen pelaamista katsomosta, pystyi nopeasti toteamaan, että opit ovat menneet perille. Vaihtopenkillä tsempattiin kavereita ja joukkueen jäsenillä on selkeästi hyvä keskinäinen yhteys. – Oliko hyvä vaihto? kysellään laidan yli hypätessä toisilta. Silloin tällöin valmentajat joutuvat kuitenkin useampaan kertaan pyytämään poikia kuuntelemaan, jotta ohjeet menevät perille asti. Harjoitusten tehtävät olivat nopeatempoisia ja vaativat jokaiselta pelaajalta keskittymistä. – Erilaisten tehtävien avulla pyrimme kehittämään kehonhallintaa, mailan käsittelytaitoa sekä laukomista, Koivistoinen selventää. Heikkouksia tällä porukalla ei valmentajan mukaan juuri ole, vaikkakin kaikki varmasti tahtoisivat olla se joukkueen kapteeni. – Pelaajat saavat vapaasti valita haluavatko pelata edustus- tai kilpajoukkueessa. Erona näissä pelit SM-tasolla ja aluekilpasarjassa, Koivistoinen sanoo. Tuplalajien harrastajia ei Koivistoisen mukaan tule oikeastaan enää vastaan. Tuplalajilla tarkoitetaan sitä, että joku treenaisi salibandyn ohella täysillä jotain muutakin lajia. – Jossain vaiheessa tulee se piste, että halutaan keskittyä vain yhteen lajiin, Koivistoinen selventää. Loppuverryttelyssä tehdään hengitysharjoituksia ja yhtäkkiä äänekäs poikalauma onkin täysin hiljaa. – Harvinaista, että olette kaikki näin pitkään sanomatta mitään, valmentajat toteavat. C2-poikien seuraava peli on 26. syyskuuta ja se on kotipeli. Tulossa on myöskin vieraspelejä Jyväskylässä ja Oulussa asti. EDIT 24.9.2020 klo 10.23: Korjattu tekstissä olleet virheet. Yhteisjoukkue on Steelers/SCU ja Steelersin toiminta-alue on Hämeenlinna.