Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Näillä ohjeilla löydät perhosia: katso laaja esittely – yhtä ei uskoisi perhoseksi, toista luultu lepakoksi

Päiväperhosia näkee parhaiten aurinkoisena ja tuulettomana päivänä aamulla tai alkuillasta. Hellettä ei tarvitse olla, mutta yli +17 asteen lämpötila on hyväksi. Paras paikka tarkkailuun on kukkiva puutarha, ojanpiennar, metsänreuna tai niitty. Kuivilla kedoillakin elää monia päiväperhosia, mutta loppukesällä ne voivat kuivahtaa, jolloin mettä on vähemmän tarjolla. Perhoset ovat liikkeellä päivän lämpimän ajan. Levollisimmillaan perhoset ovat aamulla noin kello 9–10 ja illansuussa kello 17–19, kun aurinko vielä paistaa. Silloin ne saattavat viipyä paikoillaan pitkään, ja ovat helpommin tarkkailtavissa. Aamu- ja iltakaste sekä vesisade pitävät päiväperhoset piilossa. Perhosretkelle kannattaa ottaa mukaan kiikari ja kamera. Perhosten suosikkikukkia loppukesällä ovat muun muassa maitohorsma, apilat, virnat, asterit, samettikukat ja nauhukset. Suomessa on noin 2 600 perhoslajia, joista päiväperhosia on vain noin 120 lajia. Perhosissa on myös erikoisia lajeja. Osa ei näytä ollenkaan perhoselta. Päiväperhoset Esittelyssä kuusi yleistä lajia 1. Räikeä haavanlasisiipi hämää ulkonäöllään Haavanlasisiipi ei näytä perusperhoselta. Se hämää hyönteisiä syöviä lintuja näyttämällä herhiläiseltä. Sen siivet ovat läpikuultavat, vartalo on räikeän keltainen ja siinä on mustia raitoja. Haavanlasisiiven toukka talvehtii haavassa tai poppelissa kaksi talvea. Kesällä perhosen lentoaika on verrattain pitkä kesäkuun lopulta jopa elokuun puolelle. Se pitää lentäessään melko kovaa pörinää. Jos haavanlasisiipeä ei katso tarkemmin, sitä pitää helposti herhiläisenä. Eroa on ruumiin muodossa, se on haavanlasisiivellä pölkkymäinen eli tasaleveä kun herhiläisellä on vyötärö ja vartalo on ikään kuin kaksiosainen. Erona on myös, että perhoset eivät pure tai pistä. – Luonnossa harmittoman kannattaa joskus olla ilkeän näköinen, sanoo Tampereen luonnontieteellisen museon museoamanuenssi Tomi Kumpulainen . Haavanlasisiipiä kannattaa etsiä metsänreunasta, jossa kasvaa haapoja. Sen toukka elää haavan rungossa. Toinen hämääjä on pörröinen kuusamakiitäjä, se näyttää kimalaiselta. Senkin siivet ovat läpikuultavat. Kuusamakiitäjä lentää nopeasti ja vain päivällä, mutta sen näkee todennäköisemmin kesäkuussa kuin näin heinäkuussa. Sen toukka elää kuusamapensailla. Laji on melko paikoittainen Suomessa, myös Pirkanmaalla. Kiitäjän siipiväli 37–48 mm. 2. Sinisiivillä vain koiras on sininen Monet sinisiivet viihtyvät lämpimässä apilakossa ja hiirenvirnoilla. Ne lentävät vain auringonpaisteessa. Sinisiipiä on Suomessa 17 lajia, joista kansallisperhosemme paatsamasinisiipi lentää aikaisin keväällä. Tosin toinen sukupolvi on mahdollinen heinä-syyskuussa. Nyt lentävät muun muassa niittysinisiipi, hohtosinisiipi ja kangassinisiipi. Niitty- ja hohtosinisiiven tapaa todennäköisimmin runsaskukkaisella niityllä, hakamaalla tai tienlaidalla. Niiden toukat elävät hernekasveilla, kuten apilalla. Sinisiipiä on maailmassa paljon. Ne ovat maailman toiseksi suurin päiväperhosheimo yli 5000 lajillaan. Siniset sinisiivet ovat koiraita ja niilläkin vain siiven yläpuoli on sininen, naaraat ovat rusehtavia. Hohtosinisiiven siipien kärkiväli on 23–35 mm ja niittysinisiiven 24–34 mm. – Munivalle naaraalle on hyödyksi, ettei se erotu kovin selvästi, Kumpulainen sanoo. Perhosmaailmassa koiraat ovat värikkäämpiä kuin naaraat, koska naaras valitsee kyvykkäimmän näköisen kumppanin itselleen. Naaraat ovat usein kookkaampia kuin koiraat. 3. Hopeatäplän toukka pitää orvokeista Täpläperhoset on maailman suurin päiväperhosheimo, lajeja on noin 6 000. Hopeatäplät pitävät orvokeista, mutta eivät pihoille kesäkukiksi laitetuista puutarhaorvokeista. Jos hopeatäplä tulee pihaan, se suunnistaa todennäköisesti kohti punahattua tai astereita. Useiden hopeatäplien toukat elävät orvokeilla, mutta aikuisena ne vierailevat mielellään ohdakkeilla, virnoilla ja maitohorsmilla. Orvokkien lisäksi hopeatäplien toukkia elää mesiangervoilla ja juolukalla. Perhoset lentävät alueilla, joilla niiden ravintokasveja esiintyy. Muutamat hopeatäplälajit elävät suolla. Hopeatäpliä on useita lajeja, mutta yhteistä kaikille on siipien oranssi pohjaväri ja mustat täpläkuviot. Siipien kärkiväli on orvokkihopeatäplällä 50–55 mm ja angervohopeatäplällä 32–45 mm. Ne ovat hyviä lentäjiä. Hopeatäpliä näkee erityisesti niityillä ja aurinkoisilla metsänreunoilla. – Jos menee aurinkoiselle metsänreunaniitylle, hopeatäpliä näkee lähes aina, Kumpulainen sanoo. 4. Vaalea lanttuperhonen viihtyy kaupungissa Varsinaisia kaupunkieläjiä ovat lanttuperhonen ja nokkosperhonen. Vaalea lanttuperhonen tekee kaksi sukupolvea kesässä. Ensimmäinen lentelee toukokuussa, ja nyt heinäkuussa on näkyvillä toinen sukupolvi. Lanttuperhosia voi nähdä vielä elokuussakin. Lanttuperhonen kelpuuttaa ravinnokseen minkä tahansa ristikukkaisen. Kaupunkien teiden varsilla sen suosikki on peltokanankaali ja puutarhoissa muun muassa piparjuuri. Muita ristikukkaisia, joita toukat popsivat, ovat ukonpalko, illakko ja kaalit. Lanttuperhonen on yksi yleisimmistä perhoslajeista Suomessa. Nokkosperhonen tarvitsee nimensä mukaisesti nokkosta, mutta niitähän kasvaa kaikkialla. Sen toukka ei syö mitään muuta kuin nokkosta. Perhonen on värikäs. Siiven pohjaväri on tiilenpunainen ja siivessä on mustia ja vaaleita kuvioita. Nyt lentää kesän toinen sukupolvi, se on siivillä heinäkuun alkupuolelta syyskuuhun. 5. Nurmikonleikkaaja näkee heinäkoisia Monelle nurmikonleikkaajalle tuttu ilmestys ovat heinillä hyppelehtivät heinäkoisat. Ne ovat kapeita vaatimattoman näköisiä perhosia, jotka lennähtävät päivisin vain lyhyen matkaa turvaan ruohonleikkurilta. Muuten ne lymyilevät päivät heinissä ja lentävät pääasiassa iltaisin. Yleisimmät lajit Suomessa ovat kulmaheinäkoisa, metsäheinäkoisa ja nurmiheinäkoisa. Heinäkoisat ovat levossa kuin tikkuja, koska ne laittavat siivet suppuun. 6. Siniritariyökköstä luultu lepakoksi Siniritariyökkönen on yöperhonen. Kun illat alkavat pimetä, sen saattaa nähdä ikkunan takana – se jää tuskin huomaamatta. Koko ja siipien lähes valkoiset alapinnat tekevät siitä aavemaisen ilmestyksen. – Jotkut ovat luulleet sitä jopa lepakoksi, Tomi Kumpulainen sanoo. Siniritariyökkönen on Suomen suurimpia perhosia. Sen siipien kärkiväli on 86–96 millimetriä. Siniritariyökkösen toukka elää haavalla ja raidalla.