Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Henkilöstöjohtaja vastaa Marttiselle: Henkilöstörakenteen on oltava suhteessa tuotettaviin palveluihin

MIELIPIDE. Kari Marttinen ehdotti kriittisessä kolumnissaan Janakkalan kunnan henkilöstömäärän rajua supistamista. Kunnan vakituisen henkilöstön määrä oli vuoden 2019 lopussa 820 työntekijää, määräaikaiset mukaan luettuna 1026. Marttisen esittämä 1 300 henkilön työntekijämäärä ei siten pidä paikkaansa. Säästötarpeet ovat kiistattomat, mutta ikävä kyllä kunnan tuottamien palvelujen tarve ei ole vähenemässä. Väestöennusteen valossa mm. varhaiskasvatuspalveluiden kysyntä vähenee tulevaisuudessa, mutta saman aikaisesti ikäihmisten palveluiden tarve kasvaa jatkuvasti jo nyt. Suurin osa kunnan henkilöstöstä toimii varhaiskasvatuksessa (72) opetustoimessa (176) sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa (259) ja, kuten tiedetään, esimerkiksi kotihoidon tehtävissä on haasteita tälläkin henkilöstömäärällä. Näiden palveluiden tuottaminen vaatii tarvittavat resurssit jo lakisääteisten mitoitustenkin vuoksi. Kunnan toimialoilla on myös paljon niin sanottuja eritysaloja, jotka vaativat kukin omat asiantuntijansa. Tästä syystä tehtävien yhdistäminen ei aina ole mahdollista. Toki kunnassa tehdään tarkkaa harkintaa sen suhteen, palkataanko eläköityvän tilalle uutta työntekijää. Suuri osa kunnan työtehtävistä on sellaisia, että tehtävää ei yksinkertaisesti voi jättää täyttämättä. Rekrytoinneissa on käytössä myös täyttölupamenettely. Jokaisen tehtävän kohdalla arvioidaan, voidaanko tehtäviä organisoida toisin, ja mitä vaikutuksia tehtävän täyttämättä jättämisellä olisi. Aiempien vuosien talouden tasapainottamisten yhteydessä on myös henkilöstörakennetta tarkasteltu. Henkilöstökulujen osalta tuottavuus ja talouden tasapaino syntyvät siitä, että henkilöstömäärät ovat oikeassa suhteessa tuotettavien palvelujen määrään. Maija Nivala Henkilöstöjohtaja, Janakkalan kunta