Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Riikosen kaksoisveljekset ovat molemmat ammatiltaan pappeja – polut pappeuteen olivat tosin täysin erilaiset

Aleksi Riikonen , 27, tulee todennäköisesti muistamaan lopun ikänsä sunnuntain 17. toukokuuta. Silloin hän teki lupauksen ja sai pappisvihkimyksen sekä siunauksen Tampereen hiippakunnan piispalta Matti Revolta . Janakkalan Tarinmaalta kotoisin oleva Riikonen vihittiin Hattulan seurakunnan määräaikaiseen seurakuntapastorin virkaan samaan aikaan, kun kolme muutakin pappia ja kaksi diakonia muihin seurakuntiin. Tilaisuus oli juhlallinen ja koskettava, vaikka tuomiokirkon penkit olivat tyhjillään omaisista. Aleksi Riikosta se ei kuitenkaan haitannut, sillä omaiset olivat ajatuksissa mukana. – Astellessani alttarille, mietin niitä henkilöitä, jotka ovat olleet tämän polun varrella tukemassa minua. Se oli jollain tapaa todella voimaannuttavaa. Normaalioloissa pappisvihkimystä olisi seurannut juhlakahvit ja lukuisat onnittelut. Koronaepidemian takia niitä ei kuitenkaan järjestetty. – Eniten harmitti ehkä se, että kirkon pihamaa oli tyhjä. Joku naapuri taisi vilkuttaa ikkunasta onnitteluiden merkiksi. Tie pappeuteen Matka papiksi ei ollut itsestäänselvyys. Kun Riikonen lähti opiskelemaan teologiaa, hän ei ajatellut, että hänestä tulisi pappi. Kiinnostuksen kohteina olivat kyllä uskonto ja siihen liittyvät kysymykset. – Ajattelin, että minusta tulisi esimerkiksi uskonnon opettaja. Matkan varrella Riikonen löysi itsensä miettimästä moneen kertaan pappeuteen liittyviä kysymyksiä. Samat kysymykset seurasivat häntä sinne, minne hän menikin. Jossain kohtaa ajatus alkoi kuitenkin selkeytyä. –Minä en valinnut polkua, vaan polku valitsi minut, Riikonen kuvailee. Aleksi Riikonen ei ole sukunsa ainoa pappi, sillä myös hänen isänsä Pekka Riikonen ja kaksoisveljensä Elias Riikonen ovat pappeja. Vaikka lähipiiristä löytyy muitakin pappeja, Aleksi Riikonen kokee oman pappeutensa muovaantuneen oman persoonansa ympärille. – En peilaa millään tavalla omaa pappeuttani isäni tai veljeni kautta. Vaikka Riikosen veljekset pääsivät samaan aikaan opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon, molemmat ovat kulkeneet omaa polkuaan kohti pappeutta. Eliaksen polku oli vähän suorempi. Aleksin tapaan hän toimi isosena rippileireillä ja oli muutenkin vahvasti mukana seurakunnan toiminnassa. Armeijassa hän toimi varusmiespapin tehtävissä. – Jotenkin löydän itseni aina kirkollisista hommista, hän hymähtää. Lukion jälkeen hän haki ensisijaisesti opiskelemaan nuorisotyönohjaajaksi. Paikka kuitenkin avautui teologian puolelta. – Siinä vaiheessa kutsumukseni alkoi vahvistua. Se, että he ovat tällä hetkellä samassa ammatissa on molempien mielestä erikoista. Kumpikaan ei kuitenkaan koe, että esimerkiksi isän pappeus olisi johdattanut heidät alalle. – Isä on ollut meille aina isä, ei pappi. Tärkeä työ Sekä Elias että Aleksi molemmat allekirjoittavat sen, että papin työssä yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Työhön liittyy nimittäin paljon sellaista, mitä ihmiset eivät näe. Eliaksen mukaan aikaa kuluu paljon suunnittelutyöhön ja esimerkiksi viikonlopputöiden valmisteluun. – Saarnaa ei kirjoiteta aina ihan hetkessä, Elias naurahtaa. Seurakuntatyössä pääsee työskentelemään monenlaisten ihmisten kanssa ja keskustelemaan elämän tärkeistä kysymyksistä. Elias kokee mielekkäänä sen, että työssä saa soveltaa myös omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnonkohteita. Hän tekee muun muassa myös Ristiriita -nimistä podcastia toisen papin kanssa. Pappeihin liittyy paljon stereotypioita. Pitää kuitenkin muistaa, että pappi on myös ihan tavallinen ihminen. Riikosten mielestä hyvä pappi on sellainen, jonka oma persoonallisuus näkyy työn läpi. Molemmat heistä haluaa olla juuri sellaisia pappeja.