Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Kotokulmassa uutisoitiin nuorten hyvästä käytöksestä ja Jokimaan Erämiesten hirvijahdin saaliista 40 vuotta sitten

Marraskuun alussa vuonna 1979 Kotokulmassa uutisoitiin Jokimaan Erämiesten hirvijahdista ja Tervakosken pingisporukan uusista pelipaidoista. Lehden palstoilla kirjoitettiin myös nuorten hyvästä käytöksestä sekä Vähä-Kurjen torpan leväongelmasta. Kilttejä tyttöjä ja poikia oli Kuumola täynnä Janakkalan Osuuspankin NOP-rock diskossa. Vanhempien olisi pitänyt olla paikalla näkemässä, miten esimerkillisiä nuoret ovat, kunhan he saavat tilaisuuden kokoontua yhdessä samaan paikkaan pitämään hauskaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tasan kaksi tusinaa sarvikruunun haaroja kantoi "hirvien herttua", joka Mallinkaisilla päätti juoksunsa Rauno Aaltosen laukaukseen Jokimaan Erämiesten hirvijahdissa. Seuran kolmas jahti tuotti kolme hirveä, joten luvista on puolet täytetty. Koko kiintiö on 14. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jo kelpaa Tervakosken Pyrkivän pingisporukan heiluttaa mailoja. Uutta intoa peliin tuovat, uudet siniset, keltatereiset pelipaidat, joita Vesijohtoliike Pauli Järvinen lahjoitti pelaajille kaikkiaan 30 kappaletta. Valmentajat saivat sinivalkoiset verryttelypuvut. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vähä-Kurjen torpan takaseinän alin hirsi on aivan vihreä ja levä kasvaa nopeasti ylöspäin. Siitä on päästävä pikaisesti eroon, jonka takia restauroija kutsuttiin paikalle kertomaan keinoja levän leviämisen estämiseksi. Myös aittojen astinlaudoissa on näkyvissä kosteutta.