Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Noin 80 apua tarvitsevaa nuorta etsivän nuorisotyön piirissä Janakkalassa: ”Pahoinvointi ja itsetuhoisuus lisääntyy koko ajan”

Syksyn tullessa Janakkalan erityisnuorisonohjaaja Satu Punkarin puhelin käy kuumana. Paikallisilla nuorilla on erityisen paljon kysymyksiä. Sen huomaa puhelimen sovellusten viesti-ilmoitusten määrästä. Etsivää nuorisotyötä tekevä Punkari kertoo saavansa nyt kysymyksiä varsinkin lähestyvistä puolustusvoimien kutsunnoista: ”Miten kutsuntoihin valmistaudutaan?” ja ”Mitä kutsuntoihin pitää ottaa mukaan?” ovat yleisimpiä nuorten huolenaiheita. – Kutsunnat voivat olla nuorille varsin kuormittava kokemus. Heidän on omaksuttava paljon uusia asioita, Punkari toteaa. Nuorisotyöntekijät keskustelevat nuorten kanssa kutsunnoissa sekä asepalvelukseen että arkeen liittyvistä asioista. He keskittyvät kutsunnoissa varsinkin siihen, onko päätös varusmiespalveluksesta nuorille mieluinen. Etsivien kohderyhmänä kutsunnoissa ovat varsinkin ne nuoret, joilla on haasteita omassa elämässään ennen palveluun astumista. Haasteet voivat liittyä esimerkiksi opiskeluihin, raha-asioihin tai mielenterveyteen. Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on ohjata nuorta palveluja kohti. Punkari kertoo, että yhdenkin apua tarvitsevan nuorten auttaminen on merkittävää. Etsivä nuorisotyö etsii ratkaisuja nuorten pulmiin ja kysymyksiin. Ensisijaisena tehtävänä on auttaa 15–29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Toiminnan tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja varmistaa, ettei kukaan jäisi palveluiden piirin ulkopuolelle. Janakkalan tilanne Etsivää nuorisotyötä tehdään Janakkalassa kunnan omilla rahoilla, joka mahdollistaa sen, että nuorisotyöntekijät voivat olla paikallisten nuorten elämässä mukana entistä monipuolisemmin. Punkarin mukaan Janakkalassa nuorten on helppo lähestyä nuorisotyöntekijöitä. – Olemme siellä, missä nuoret ovat, Punkari tiivistää. Janakkalan nuorisotyöntekijät vierailevat kouluilla lähes joka viikko, jonka ansiosta kynnys aloittaa keskustelu tai pyytää apua on matala. Nuorisotyöntekijälle puhumista, saati sitten avun pyytämistä, ei koeta nolona. Vaikka nuorisotyöntekijää kohti lähestyminen tuntuu olevan helpompaa kuin ennen, nuoret voivat huonosti. Janakkalan etsivän nuorisotyön piirissä on tällä hetkellä noin 80 apua tarvitsevaa nuorta. Punkari kuitenkin korostaa sitä, että kyseiseen porukkaan mahtuu nuoria laidasta laitaan. Osa heistä tarvitsee tukea enemmän kuin toiset. Miksi nuoret sitten voivat niin huonosti? – Sitä on niin vaikea sanoa. Fakta kuitenkin on, että nuorten yleinen pahoinvointi ja itsetuhoisuus lisääntyy koko ajan. Ikävä sanoa, mutta se on tällä hetkellä tietynlainen trendi ja huono sellainen. Punkarin mukaan nuorten yleinen viesti on se, että ketään ei kiinnosta, jonka takia hän haluaakin korostaa kohtaamisen tärkeyttä. – Kaikkien tulisi tulla kohdatuksi ja nähdyksi sellaisina kuin ovat. Sekin auttaa paljon, että nuori tietää, että jossain on joku jota kiinnostaa. – On ollut hienoa bongata somesta videoita, missä opettaja heittää ylävitoset oppilaiden kanssa luokkaan mentäessä. Se on lyhyt aika yhden nuoren kanssa, mutta se voi merkata tosi paljon, hän jatkaa. Tukea tarvitaan elämän isoissa päätöksissä Eniten yhteydenottoja Punkari kertoo saavansa nuorilta silloin, kun edessä on jokin elämänmuutos. Kysymyksiä satelee Snapchattiin, Instagramiin ja Facebookiin muun muassa jatko-opiskeluista, asumisesta, tuista, kutsunnoista, päihde- ja mielenterveysasioista ja tekemisen puutteesta. Janakkalan nuorisotyö on onnistunut luomaan hyvät verkostot sosiaalitoimen-, päihde- ja mielenterveyspalveluihin sekä opiskelupaikkoihin, jonka ansiosta vastaukset nuorten kysymyksiin löytyvät mutkattomasti. – Puhelimen päästä löytyy onneksi aina joku, joka tietää vastauksen, Satu Punkari hymyilee.