JanIdolit laulavat kohti finaalia

Vahvaa tulkintaa, persoonallista äänenväriä, luontevaa laulua. Näitä ominaisuuksia löysivät tuomarit Saija Varjus, Esa Silvennoinen ja Reijo Ahonen kuuden JanIdols -finaaliin itsensä laulaneen nuoren naisen esityksistä. Karaokena käytyyn karsintaan osallistui 10 laulajaa. Suosikkibiisejä näyttivät olevan Erinin Popeda sekä Laura Närhen Hetken tie on kevyt ja Mä annan sut pois. Ainuttakaan poikaa ei ollut tällä kertaa ehdolla neljättä kertaa käytävään Janakkalan omaan nuorten laulukilpailuun. käytävässä finaalissa lavalle astelevat Emma Träff, Hilma Koskinen, Heidi Honkasaari, Jenna Hyvönen, Noora Kostiainen ja Elsa Nurmi. Ennen finaalia jatkoon valitut pääsevät tammikuussa alkavaan laulu- ja esiintymiskoulutukseen, jonka vetää Taina-Maaria Rautasuo. ? 500 euron voittopotti on varmastikin yksi motivaattori, mutta luulisinpa, että yhtä hienoa on löytää itsestä uusia ulottuvuuksia ja uutta rohkeutta, totesi Reijo Ahonen karsinnan tulosten paljastuttua. käydään livebändin säestyksellä ja uutena juttuna siihen on suunnitteilla myös esityksiä duona. Loppukilpailun 2 biisiä ovat laulajille vapaavalintaisia, ja ainakin toisen niistä on oltava suomenkielinen. Esityspaikka on Turengin liikuntahalli, jonne rakennetaan tapahtumaa varten bändilava. Kilpailun järjestävät Janakkalan Musiikkipäivät ja kunnan kulttuuritoimi.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Etusivullamme juuri nyt: