*

Janakkalan Sanomat

Uutiset

Päivitetty 13.6.2012 16:10, julkaistu 13.6.2012 16:05

Konekarhu testasi koirat

Kuva: Henri Jokela
Henri JokelaLähetä palautetta toimittajalle
Sisukas pittbull ei Penaa kumarrellut. Tosipaikassa koira olisi jo vainaa.

Riihimäen Kansainväliset Erämessut tarjosi eräilystä kiinnostuneelle yleisölle alan viimeisimpiä uutuuksia. Näytteilleasettajia oli yli 600, ja messuvieraita 40 000.

Messujen mielenkiintoisimpia kohteita oli konekarhu Pena, jota käytetään karhukoirien koulutuksessa. Karhukoira-näytöksessä yleisölle näytettiin, miten eri koirat suhtautuvat karhuun. Näytöksessä oli mukana muun muassa pittbulleja, noutajia, mäyräkoira ja karjalankarhukoira.

Toinen mielenkiintoinen, vaikkakin pieni näytteilleasettaja oli Suomen Tikkaurheiluliitto. Tikanheitto mielletään usein vain mökkilajiksi, mutta Tikkaurheiluliitto on ollut olemassa jo noin 40 vuotta. Suomessa on 55 tikkaseuraa, joissa jäseniä noin 8 000.

Tikkaurheilulajeja ovat tikanheitto, tikkajuoksu ja tikkahiihto. Perinteinen kilpailumuoto on 25 tikan kilpailu, jossa maksimipistemäärä on 250. Rinnalle on tullut 50 tikan tai 125 tikan kisa. Joukkuekilpailussa miesten joukkueeseen kuuluu 5 ja naisten, nuorten ja 60-vuotiaiden joukkueisiin 3 heittäjää.

Perinteiseen mökin tikkakisailuun voi hakea uusia ideoita Tikkaurheiluliiton sivuilta www.tikkaurheilu.fi – ja vain mielikuvitus on rajana mitä itse keksit.


AVAINSANAT: Erämessut

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)15.6.2012 11:59

joo, millähän silmällä ihmiset oikein katselee, bullterrierihän eroaa niin täysin pitbullista, vähän jos meikäläinen maallikko "sekottaisi" kuplan ja ladan. Ihan eri näkösiä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.6.2012 10:36

Ko. koira on kyllä bullterrieri eikä pitbull...
Toimittaja vetää taas omia johtopäätöksiä

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Roimia veronkorotuksia luvassa

    UUTISET 22.5. 17:53 230

  2. Pato täynnä tuhlaajapoikia

    URHEILU 22.5. 15:36 10

  3. Janakkalan kaavoitus keskittyy Turengin ympäristöön

    UUTISET 22.5. 15:35 20

  4. Turengin Sarastus täyttää 100 vuotta

    UUTISET 22.5. 15:33 00

  5. Kesäduuni kasvattaa elämään

    UUTISET 22.5. 15:32 00

  6. Kustaa Paturin runolauluja lauletaan konsertissa

    KULMILTA KUULUU 22.5. 15:31 10

  1. Puolalaiset tupakkivarkaat kömpivät kaksi kertaa samasta reiästä Turengissa

    UUTISET 2.1. 15:35 1151

  2. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 2861

  3. Täysi autollinen janakkalalaisnuoria rajussa ulosajossa

    UUTISET 9.8. 10:57 872

  4. Hääyö täyttyi rakastavaisista

    UUTISET 3.8. 14:25 1281

  5. Tekohengitys jatkuu Jänispolulla

    UUTISET 22.9. 12:13 2041

  6. Kilvetön kuorma-auto varastettu Tervakoskelta

    UUTISET 3.10. 15:43 2501

  7. Lääkekaappi kuntoon!

    KULMILTA KUULUU 5.10. 12:25 221

  8. Suomalaiset soitinrakentajat kohtaavat Turengissa

    KULMILTA KUULUU 19.10. 14:44 2231

  9. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 1331

  10. Ratteja ja ylinopeutta

    UUTISET 4.11. 10:51 821

  1. Hääyö täyttyi rakastavaisista

    UUTISET 3.8. 14:25 1281

  2. Nightmare Dive – tuleva pelihitti Turengista?

    KULMILTA KUULUU 16.1. 18:02 951

  3. Julmettu hauki iski pilkkiin Janakkalassa

    UUTISET 17.1. 10:38 16225

  4. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 2861

  5. Kadut pysyvät pimeinä

    UUTISET 30.8. 17:07 8012

  6. Mitä mieltä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelyistä Janakkalassa ja lähikunnissa?

    UUTISET 26.8. 13:16 911

  7. Tervakoski ennen ja nyt valokuvanäyttelyssä

    KULMILTA KUULUU 13.9. 10:00 1631

  8. Janakkala jatkaa nuorten työllistämisen tukemista

    UUTISET 24.1. 10:54 861

  9. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 681

  10. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 769

  1. Julmettu hauki iski pilkkiin Janakkalassa

    UUTISET 17.1. 10:38 16225

  2. Barokkikesä palaa Janakkalaan

    KULMILTA KUULUU 19.11. 12:36 1751

  3. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 2861

  4. Hoitajien hätähuuto Janakkalan sairaalasta

    UUTISET 6.9. 09:56 1925

  5. Jänispolulta löytyi kosteusvaurioita, osa lapsista oireilee

    UUTISET 7.9. 16:46 2111

  6. Aktiivisuus puree tieverkkoon

    UUTISET 10.10. 17:48 1103

  7. Suomalaiset soitinrakentajat kohtaavat Turengissa

    KULMILTA KUULUU 19.10. 14:44 2231

  8. Kiinteistöverosta lisää euroa, mutta palvelutasoa karsittava

    UUTISET 12.11. 20:04 965

  9. Tervakoski ennen ja nyt valokuvanäyttelyssä

    KULMILTA KUULUU 13.9. 10:00 1631

  10. Janakkalan lapsi- ja nuorisokuoro lauloi iloa jouluun

    KULMILTA KUULUU 5.12. 12:32 1151

  1. Janakkalan kaavoitus keskittyy Turengin ympäristöön

    UUTISET 22.5. 15:35 2 0 65

  2. Pato täynnä tuhlaajapoikia

    URHEILU 22.5. 15:36 1 0 64

  3. Kesäduuni kasvattaa elämään

    UUTISET 22.5. 15:32 0 0 60

  4. Roimia veronkorotuksia luvassa

    UUTISET 22.5. 17:53 2 30 17

  5. Seuralla tapahtuu

    KULMILTA KUULUU 17.5. 10:49 1 30 11

  6. Turengin S-Market sai pakettiautomaatin

    UUTISET 17.5. 11:16 2 1 9

  7. Turengin Pajalla pidetään perjantaimessut

    KULMILTA KUULUU 17.5. 10:33 1 1 7

  8. Turengin lukion kevään ylioppilaat

    UUTISET 17.5. 10:50 4 1 7

  9. Padolle vieraspiste

    URHEILU 16.5. 11:00 0 1 6

  10. Kustaa Paturin runolauluja lauletaan konsertissa

    KULMILTA KUULUU 22.5. 15:31 1 1 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Avoinna ma - pe 9.00 - 16.00   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot