Kulmilta kuuluu

Päivitetty 11.3. 15:06, julkaistu 9.3. 11:51

Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

Hölmöläisten suurin vahvuus on vankka yhteisöllisyys.


Hölmöläisten tarinoita nähdään tulevana kesänä Turengin Pyhämäen kesäteatterissa. Itsenäisen yhdistyksen nimissä nykyään toimiva kesäteatteri luottaa suomalaiseen kansanperinteeseen, – ja oikeastaan ne hölmöläisten jututkin sisältävät yllättävän paljon viisauksia.

Pyhämäen kesäteatteri sai tälle kaudelle ohjaajakseen Anneli Heinon, jolle Hölmöläistarinat on tuttu teksti. Hän on ohjannut näytelmän sekä Huittisissa että Vääksyssä ja esitykset ovat olleet yleisömenestyksiä. Hölmöläiset ovat myös sillä tavalla muodissa, että heidän tekemisistään luetaan päiväkodeissa ja kouluissa.

– Sydämellisyys ja yhteisöllisyys ovat näytelmän keskeisiä teemoja. Hölmöläiset itse asiassa oivaltavat monia asioita paremmin kuin muut ihmiset, Anneli Heino sanoo.

Hölmöläiskylän ehkä viisainta akkaa näyttelevä Pirkko Kuvamo kertoo kesäteatterin päätyneen hölmöläisiin, kun haettiin koko perheelle katsottavaksi sopivaa, hauskaa näytelmää. Netta Tulikorven yhteen kutomat hölmöläiskertomukset tehdään porukalla, kaikki roolit ovat suunnilleen yhtä suuria. Näyttelijöistä vain yksi on ensi kertaa mukana, muut ovat jo esiintyneet Janakkalan teattereissa.

Pyhämäen Kesäteatteri ry toimii ihan omillaan, vielä viime vuonna toiminta liittyi TSL:n yhteyteen. Janakkalan Teatteriseurue Jats lainaa näyttelijöille asuja. Kesäteatterin on katettava lipputuloilla myös ohjaajan palkkio, sillä siihen ei ole tukea saatu. Ohjaaja Anneli Heino vetää teatteria myös Hauholla ja siellä hän toimii kansalaisopiston tuella, – tosin Vanajaveden opistokin on supistanut avustuksiaan.

Kesäteatterilaisten 13 näyttelijän ryhmä harjoittelee Turengin koululla siihen asti, että pääsee Pyhämäkeen varsinaiselle näyttämölleen. Toistaiseksi harjoituksia on kerran viikossa, mutta tahti kiihtyy keväällä.

Hölmöläisten ensi-ilta on luvassa 8. kesäkuuta Turengin Pyhämäen kesäteatterissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.5.2010 11:53

Varmaankin Netta Tulikorpi pyytäisi anteeksi rikostaan jos eläisi ?
Ei varmaan tehnyt pahaa tahtoen.
Nim. merk: "Netan "tämän eläessä tuntenut

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.5.2010 16:16

Tulikorven suvulla ei ole mitään tekemistä Netta Tulikorven kanssa,
hän on ottanut taiteilianimekseen Tulikorven, joka on kaksoissuojattu sukunimi,josta teen rikoisilmoituksen poliisille.

Seppo Tulikorpi Janakkalan Linnatuulen eläkkeelle jäänyt liikenneasemapäällikkö

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 13:25 31

  2. Pato haki vieraspinnan sarjakärjeltä

    URHEILU 6.9. 09:09 00

  3. Äänestä paras kesäkuva

    UUTISET 1.9. 17:26 50

    1. Äänestä paras kesäkuva

      UUTISET 1.9. 17:26 50

    2. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

      UUTISET 6.9. 13:25 31

    3. Päihdehoitoon kaivataan asennemuutosta ja ennaltaehkäiseviä toimia

      UUTISET 31.8. 13:01 21

    4. Uusia rokotuspäiviä

      UUTISET 10.3. 08:34 100

    5. Eskola nosti 190 kiloa

      URHEILU 10.2. 10:07 120

    6. Jokimaan koulua tuskin entiseksi tuntee

      UUTISET 31.8. 16:37 10

    7. Pirttimäki täyttyy, Tervakoskella ei-oota

      UUTISET 9.3. 14:56 90

    8. Lastenvalvojalle muodostuu jonoa

      UUTISET 22.2. 14:34 120

    9. Mäkihyppy ja hiihto iloitsevat lumitykistä

      URHEILU 23.12. 11:08 170

    10. Päivähoitoon ja esikouluun hakemukset nyt vetämään

      UUTISET 2.3. 18:41 90

    1. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

      KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 441

    2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

      KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 551

    3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

      UUTISET 31.3. 12:14 441

    4. Suruton-yhdistys rantahommiin

      KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 362

    5. Kyläkoulut kamppailevat

      UUTISET 1.4. 10:24 521

    6. Tolkuton jono tarkastukseen

      UUTISET 9.4. 14:08 361

    7. Nuorukainen iski naisia

      UUTISET 6.4. 15:49 392

    8. Kunnan palkkalistoilla yli tuhat henkilöä

      UUTISET 7.4. 10:44 291

    9. Kongolaiset perheet saapuvat suoraan pakolaisleiriltä

      UUTISET 10.8. 12:43 81

    10. Duuniluokka antaa mahdollisuuksia

      UUTISET 10.8. 12:39 71

    1. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

      UUTISET 6.9. 13:25 3 1 30

    2. Suruton-yhdistys rantahommiin

      KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 36 2 15

    3. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

      KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 55 1 11

    4. Vahdinvaihto Turengin koulussa

      UUTISET 2.3. 19:56 12 0 8

    5. Tolkuton jono tarkastukseen

      UUTISET 9.4. 14:08 36 1 7

    6. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

      KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 37 2 7

    7. Kyläkoulut kamppailevat

      UUTISET 1.4. 10:24 52 1 7

    8. Hurjastelija moottoritiellä

      UUTISET 23.8. 12:30 1 0 7

    9. Liikennejärjestelyt valmistumassa

      UUTISET 1.9. 13:31 0 0 7

    10. Kongolaiset perheet saapuvat suoraan pakolaisleiriltä

      UUTISET 10.8. 12:43 8 1 6

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti