Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella on viime viikolta lähtien esiintynyt kouluikäisillä lapsilla virustaudin aiheuttamaa aivokalvontulehdusta. Kyseessä on enteroviruksen aiheuttama infektio, joka on aiheuttanut sairastapauksia myös muualla Suomessa, esimerkiksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Enterovirukset aiheuttavat vuosittain loppukesän ja alkusyksyn aikana infektioita, jotka tarttuvat kosketus- ja pisaratartuntana. Pääasiallisesti enteroviruksen aiheuttamat infektiot ovat hyvin lieviä, niihin liittyy kurkkukipua, kuumetta, päänsärkyä, suolisto-oireita ja joskus myös rakkuloita sormien välissä ja suun limakalvoilla. Noin joka kymmenes saa aivokalvontulehduksen.
Keskeisenä oireena nyt kaikilla sairaalatutkimuksiin ja -hoitoon hakeutuneilla on ollut kuumetta, pääsärkyä ja oksentelua. Joillakin lapsilla on ollut lisäksi niska- ja selkäkipua aivokalvontulehduksen oireena. Muutamia lapsia on päätynyt osastohoitoon.
Nopea toipuminen ja tutkimuslöydökset sopivat siihen, että taudin aiheuttajana on virus. Muutamalla potilaalla taudin aiheuttajaksi on varmistunut enterovirus. Enteroviruksen aiheuttaman infektion hoito on oireenmukaista. Hoitona on kuumelääkitys ja riittävä nesteen saannin turvaaminen. Mitään spesifistä hoitoa enteroviruksen aiheuttamiin infektioihin ei tarvita.


