Uutiset

Päivitetty 11.3. 15:21, julkaistu 11.3. 15:17

Tervakoski Oy stoppaa Suomen ainoan savukepaperikoneen


Tervakoski Oy ilmoitti tiistaina päätöksensä: 56 työsuhdetta vähennetään. 47 vähennetään työntekijäpuolelta, loput toimihenkilöistä.

Tuotanto PK4:lla lopetetaan, samalla loppuu savukepaperin valmistus koko maassa. Nykyään yhtiön toiseksi pienin kone, PK4, käynnistettiin vuonna 1934. Aikaisemmin vuosien saatossa sillä on tuotettu muun muassa virallisia vesileimallisia arkistopapereita.

Tervakoski Oy jatkaa paperituotantoaan neljällä paperikoneella. Koneista pienin on PK 3, joka käynnistettiin jo vuonna 1905. Sillä tehdään pieniä eriä korkeahintaisia erityispapereita, esimerkiksi graafisia taidepaperilaatuja.

Muut tuotantoaan jatkavat koneet ovat PK8, PK11 ja PK12, joista numero 12 on suurin ja tuotteliain.

Tervakoski Oy aikoo vahvistaa elinkelpoisuuttaan investoimalla. Yhtiö laittaa 10 miljoonaa euroa erityisesti ohkopainopaperin laadun ja tehokkuuden kehittämiseen. Ilkka Saarinen kertoo, että kehittämissuunnitelma pitää sisällään myös tavoitteen kapasiteetin kasvattamiseksi.

Vuonna 1818 perustettu Tervakosken paperitehdas on Suomen vanhin toimiva paperitehdas. Sen tuotantokapasiteetti ylittää 100 000 tonnia vuodessa. Työpaikkojen määrä ennen näitä vähennyksiä on noin 390.

Tervakoski Oy kuuluu itävaltalaiseen delfortgroup-konserniin.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti