Paperitehtaan väki pysyy töissä
Tervakoski Oy:n ilmoitus 57 työsuhteen vähentämisestä kuohuttaa työntekijöiden tunteita, mutta ainakin toistaiseksi he ovat päättäneet jatkaa työtä tavalliseen tapaan. Ulosmarssia tai vastaavia mielenilmauksia on päätetty välttää.
Paperiliiton Tervakosken osaston puheenjohtaja Reijo Löytynoja korostaa, että neuvotteluyhteys työnantajaan halutaan pitää. Työntekijäpuoli odottaa nyt selkeää selvitystä siitä, montako työsuhdetta voidaan vähentää eläkeratkaisuilla ja lopettamalla määräaikaisia työsuhteita. Löytynoja muistuttaa, että vaikka PK4:lta on siirretty työntekijöitä muille koneille, niin löysää ei ole ollut. Hän myös toteaa, että väki on ilman yt-prosessiakin vähentynyt viime kuukausien aikana esimerkiksi eläköitymisen kautta.
– Viimeiseen asti tulemme pitämään kiinni siitä lähtökohdasta, että kovia irtisanomisia ei hyväksytä, toteaa Löytynoja.


