Janakkalan Osuuspankki vakaassa kehityksessä
Janakkalan Osuuspankin tulos kärsi haasteellisesta talousvuodesta 2009 odotettua vähemmän. Pankin liikevoitto putosi edellisvuodesta 23 prosenttia, mutta sitä kertyi edelleen 3,3 miljoonaa euroa. Pankki pystyi maksamaan omistajajäsenilleen bonuksia miljoona euroa ja saman verran kertyi veroja valtiolle.
Jo vuosien ajan pankki on ollut Janakkalan suurin veronmaksaja. Pankin vakavaraisuus vahvistui jälleen, nyt luku on 34,1 prosenttia.
– Talouselämän haasteellisina aikoina kunniaan nousevat vanhat hyvät asiat, joihin kuuluvat vakavaraisuus, maksuvalmius ja kannattavuus, korostaa osuuspankin toimitusjohtaja Vesa Lehikoinen.
– Vahva pankki kestää talouslaman kolhut ja pystyy tulemaan asiakkaitaan vastaan vaikeuksien kohdatessa.
Matalista markkinakoroista johtuen pankin korkokate supistui 12 prosenttia, mutta tulosta tasasivat palkkiotuottojen kasvu ja hallintokulujen pieni supistuminen. Luottotappiot jäivät olemattomiin. Pankkiliiketoiminta eli luottojen ja asiakasvarojen yhteismäärä oli 534 miljoonaa euroa.
Uusien luottojen määrä pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Yritysluotoissa nähtiin selvää, 10 prosentin kasvua. Asiakasvaroissa tapahtui siirtymää talletuksista vakuutussäästöihin ja erityisesti sijoitusrahastoihin.
Vaikka korot ovat ennätysalhaalla, ovat talletusasiakkaat saaneet tileille jopa reaalikorkoa, koska inflaatio ei ole korkoja syönyt. Lainan maksajille toimitusjohtaja Lehikoinen kuitenkin muistuttaa, että matala korkotaso ei ole pysyvä ilmiö. Asiakkaiden kannattaa suojata lainojaan koronnousua vastaan korkokatoilla.
Asuntokaupan tilanne on ollut aivan toinen kuin1990-luvun alun lamassa. Viime vuoden alussa asuntokauppa hyytyi, mutta syksyllä se piristyi niin, että uusista myytävistä asunnoista tuli jopa pulaa. Kysyntään vastataan niin, että parhaillaan on koemarkkinoinnissa uusi kerrostalo Turengin Kauppakujalle sekä rivitaloja Turenkiin ja Tervakoskelle.
Toimitusjohtaja Lehikoinen näkee talouskehityksen suurimpana huolen aiheena työttömyyden ja etenkin nuorisotyöttömyyden, joka on kaksi kertaa pahempi edelliseen lamaan verrattuna. Tässä tilanteessa on muistettava erityisesti kotimaisten ja kotipaikkakunnan palvelujen käytön lisääminen.


