Ylilääkäri lähtee
- Mikko Purhonen jättää toukokuussa virkansa Janakkalassa.
Ylilääkäri Mikko Purhonen jättää toukokuussa virkansa Janakkalassa. Käytännössä hän on poissa jo huhtikuun, vuosilomalla.
Purhonen lähtee perusturvakuntayhtymä Karviaisen, eli Karkkilan, Vihdin ja Nummi-Pusulan kuntayhtymän, johtavaksi ylilääkäriksi. Hän palaa takaisin osittain tuttuun paikkaan, sillä ennen Janakkalaa hän työskenteli Karkkilan ja Nummi-Pusulan johtavana lääkärinä.
Mikko Purhonen kertoo, että lähdölle on vain yksi syy.
– Matka. Päivittäinen työmatkani on nykyisellään yli 200 kilometriä. Se on pienten lasten isälle liikaa, hän toteaa.
– Kaikilta muilta osin Janakkalan terveyskeskus on ollut erinomainen työpaikka. Työyhteisö on ollut hyvä, samoin kunta ja sen päätöksenteon toimivuus, painottaa Purhonen.
Juttu 11.3. Janakkalan Sanomissa.


