Uutiset

Päivitetty 11.3. 15:04, julkaistu 9.3. 14:56

Pirttimäki täyttyy, Tervakoskella ei-oota


Pirttimäen tontit Turengissa ovat viimeistä myöten myyty tai varattu, viimeinen meni helmikuun aikana. Rakentamisen äänet jatkuvat alueella vielä pitkään, sillä monella tontilla työt vasta odottavat alkuaan.

Janakkalan kunnasta paikkatietoinsinööri Eija Paturi kertoo, että kysyjiä on ollut jo myös Pirttimäen kaavamuutosalueen uusille pientalotonteille – ne tulevat myyntiin ja varattaviksi tänä vuonna loppukesästä. Uusia tontteja on 10.

Harvialassa on vapaana vielä paljon tontteja, noin 70.

– Alueelle on rakennettu kuitenkin jo kaikkiaan nelisenkymmentä taloa, huomauttaa Paturi.

– Kakkosalueella on rakenteilla muutama talo, mutta tämän alueen tonteille kysyntä on ollut heikompi. Varmasti merkittävänä syynä on tämä talouden suhdanne, joka on muuallakin vähentänyt uudisrakentamista, hän toteaa.

Aikaisemmin valmistuneelta niin sanotulta Harvialan ykkösalueelta on vapaana kymmenkunta rakentamispaikkaa. Ne ovat totteja, joille on kaavan mukaan rakennettava 2-kerroksinen talo tai julkisivultaan kiveä oleva 1-kerroksinen talo. Niille ei ole ollut hinkua rakentamaan.

Eija Paturi toteaa myös, että jotkut uudistalon rakentamispaikkaa etsivät perheet ovat suoraan todenneet haluavansa lähemmäs kauppoja, kirjastoa ja harrastuspaikkoja.

Tervakoskelta tontteja kysytään, mutta tällä hetkellä kunnalla ei ole mitä tarjota. Eväsojan kaava on valtuuston määräyksestä uusittavana, ja myös Huunaan ja Tammirantaan tulevien uusien tonttien kaavaprosessi on vielä kesken.

Eväsojan alueelle tulee nelisenkymmentä tonttia, Tammirantaan Varatien lähelle ja Huunaan kunnan entisen tukikohdan lähelle yhteensä toistakymmentä tonttia. Aikatauluista ei ole vielä varmuutta.

Leppäkoskella kunnalla on vapaana 4 tonttia Emilianpolulla. Kunnallistekniikka on valmiina suuremmallekin tonttimäärälle, mutta kysyntä ei ole ollut niin vilkasta, että uusia tontteja olisi lähdetty vielä lohkomaan.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti