Kiia lauloi JaniDoliksi
- Onnellinen Kiia Tyni vastaanotti halauksia voittajana.
Laulajan uralla rimansa korkealle asettanut Kiia Tyni voitti kaikkien aikojen ensimmäisen JaniDoli -laulukilpailun. Turenkilainen 15-vuotias Kiia tähtää valtakunnan tason laulukilpailuihin ja JaniDolin tuomariston mukaan hänellä on hyvät valmiudet jatkaa eteenpäin.
JaniDolin loppukilpailusta tuli upea konsertti, jossa yhdeksän finalistia esiintyi kaksi kertaa orkesterin säestyksellä. Tuomariston kanssa lauluja kuunteli Tervakosken Seuratalolla salin täysi yleisö.
Laulukilpailu käynnistyi marraskuussa karsinnalla, joka vietiin läpi karaokekilpailuna. Loppukilpailuun tuomaristo valitsi seuraavat 9 tyttöä: Inkeri Aulio, Elina Honkanen, Matleena Käppi, Jonna Lahti, Krista Musakka, Noora Mäyrä, Peppina Sillasto, Janette Talla ja Kiia Tyni.
Finaalissa päästiin todellisiin konsertin tunnelmiin, kun karaoke vaihtui Cover of Power -orkesterin säestykseen ja valojen tykitykseen. Voittaja sai Osuuskauppa Hämeenmaan lahjoittamana 500 euron stipendin. Inkeri Aulio palkittiin keikkakansiolla.
Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Saija Varjus, Esa Silvennoinen ja Reijo Ahonen. JaniDoli -kilpailun järjestivät yhteistyössä Janakkalan Musiikkipäivät ry ja Janakkalan kunnan kulttuuritoimi.


