Uutiset

Päivitetty 10.3. 07:35, julkaistu 10.3. 07:31

57:lle lähtöpassit paperitehtaalta

Vuonna 1818 perustettu Tervakosken paperitehdas on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva paperitehdas. PK4 lopetetaan, mutta tuotanto jatkuu neljällä koneella.


Tervakoski Oy ilmoitti tiistaina päätöksensä: 56 työsuhdetta vähennetään.

Tuotanto PK4:lla loppuu. Nykyään savukepaperia tuottava kone käynnistyi vuonna 1934 ja se on tehtaan toiseksi pienin paperikone. Sillä on tehty aikojen saatossa muun muassa virallisia vesileimallisia arkistopapereita.

Yhtiön talous- ja henkilöstöjohtaja Ilkka Saarinen ei vielä halunnut kertoa julkisuuteen tarkkaa päivää, jona kone seisautetaan.

– Tilauksia on sisässä ja vielä tuotanto jatkuu, mutta se on tosiasia, että jo pitkän aikaa tilauskirja on ollut hyvin ohut, kertoo Saarinen.

Hän toteaa, että tänään torstaina tehtaan henkilöstölle järjestetään sisäinen tiedotustilaisuus, jossa aikataulujakin valotetaan.

56 työsuhteesta 47 vähennetään työntekijäpuolelta, loput toimihenkilöistä.

Työntekijäpuoli on ilmoittanut avoimesti kantansa, että vähennysmäärä on käsittämätön. PK4:lla on työskennellyt 23 työntekijää, joten tuotantolinjan lopettaminen ei riitä selitykseksi.

Talous- ja henkilöstöjohtaja Ilkka Saarinen laskee eri tavalla.

– Vielä vajaa vuosi sitten PK 4:lla työskenteli 39 henkilöä, kun kone kävi keskeytymättömässä kolmivuorossa. Savukepaperin vähäisen kysynnän myötä vuorojen lukumäärää vähennettiin, ja neloselta siirrettiin 16 ihmistä muille koneille. Viimeisen 10 kuukauden ajan tietyillä alueilla onkin sitten ollut enemmän työntekijöitä kuin mitä normaali vakanssivahvuus on, hän toteaa.

Lisäksi Ilkka Saarinen korostaa, että PK4:n lopettaminen heijastuu moniin tukifunktioihin: esimerkiksi logistiikkaan, kunnossapitoon ja laadunvalvontaan.

– Toiminnan taso on niissäkin sopeutettava uuteen tilanteeseen, hän sanoo.

Ilkka Saarinen toteaa, että osa työpaikkojen vähentämisestä toteutetaan eläkeratkaisuilla. Paperiliiton paikallisosaston puheenjohtaja Reijo Löytynoja kertoo, että tästä on tehty kyselyjä.

– Arvioisin varovasti, että korkeintaan 10–20 työntekijää voisi olla lähdössä vapaaehtoiseen eläkeputkeen, toteaa Löytynoja.

Osa vähennyksistä hoituu sillä, ettei määräaikaisia työsuhteita jatketa. Ilkka Saarinen myöntää, että kokonaan ei voida sulkea pois irtisanomisia.

Työpaikkojen määrä ennen vähennyksiä on noin 390.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti