Uutiset

Päivitetty 5.3. 12:41, julkaistu 2.3. 18:41

Päivähoitoon ja esikouluun hakemukset nyt vetämään


Päivähoitoon ja esiopetukseen haku on Janakkalassa maaliskuun 15.–16. päivä. Hoitoon tulee hakemuksia kuitenkin pitkin vuotta, ja juuri vuoden alussa Janakkalassa on sijoitettu hoitopaikkoihin 45 uutta lasta. Paikat löytyivät, joskaan eivät aina sinne, mihin perheet ensisijaisesti toivoivat.

– Maaliskuun haku tuo varmasti paljon uusia hoitopaikkahakemuksia, mutta määrää en lähde arvailemaan, sanoo varhaiskasvatusjohtaja Liisa Tonteri.

– Kun katsoo syntyvyys- ja kuntaanmuuttolukemia, niin voi ennakoida, että hoitopaikkojen kysyntä pysyy korkealla tasolla, toteaa Tonteri.

Voi todeta, että päiväkodeissa ovat ryhmät täynnä. Tilanteet vaihtuvat kuitenkin jatkuvasti. Kevään haun perusteella pystytään jo melko pitkälle hahmottamaan syksyn tilannetta.

Tänä vuonna tilannetta on auttanut se, että kysyntähuippua tasaamaan löytyi uusia perhepäivähoitajia: Tervakoskelle, Viralaan, Heinäjoelle ja Leppäkoskelle. Liisa Tonteri sanoo, että monilla Janakkalan alueilla perhepäivähoitajia kaivataan vieläkin lisää, esimerkiksi Viralassa ja Tarinmaan suunnalla olisi kysyntää.

Perhepäivähoito on monelle perheelle mieleinen vaihtoehto, sillä kodinomaisuutta, pientä lapsiryhmää ja pysyvää hoitosuhdetta arvostetaan. Kunnalle perhepäivähoito taas on edullista siinä mielessä, että se tulee taloudellisesti huomattavasti halvemmaksi kuin päiväkotiryhmien perustaminen tai peräti päiväkotirakentaminen.

Päivähoitoon ja esiopetukseen hakemuksensa nyt laittavat saavat vastauskirjeen kunnalta toukokuun alussa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti