Uutiset

Päivitetty 5.2. 15:00, julkaistu 5.2. 14:37

Lisää kotihoidon palveluja lapsiperheille


Viime vuonna Janakkalan kunta järjesti kotihoidon palveluja 4–6 lapsiperheen luo, tänä vuonna kodinhoitajat käyvät 20 perheessä.

Lapsiperheiden kotihoitoon kiinnitetään Janakkalassa kahden kodinhoitajan työpanos. Kyse on kokeilusta, jolla halutaan edistää ehkäisevää lastensuojelua.

Kodinhoitajien työllä voidaan turvata viikossa 20 kotikäyntiä. Alkuun, kokeilun käynnistysvaiheessa, palvelun piiriin ohjataan 16 perhettä sosiaalitoimen ja 4 perhettä lastenneuvolan kautta.

Tavoitteena on, että käynnistämisvaiheen jälkeen kodinhoitajat voivat ottaa palvelun piiriin vielä lisää perheitä. Kuntalaisille avautuu mahdollisuus ottaa suoraan yhteyttä kotihoitoon, missä arvioidaan kotihoidon tarve. Kotihoidon piiriin ei kuitenkaan yleensä voida ottaa perheitä, joissa tarvittaisiin tilapäistä apua esimerkiksi lapsen sairastaessa, kun vanhempi ei voi olla poissa työstä.

Kotihoidon painopiste on edelleen vanhustyössä. Lapsiperheiden parissa työskentelevien kodinhoitajien tilalle palkataan sijaiset.

Kotipalvelua on jonkin verran voitu tarjota lapsiperheille aikaisemminkin: vuonna 2009 palvelua ostettiin yksityiseltä palvelun tuottajalta toimeentulotuen määrärahalla. Noin 40 000 euron rahallisella panostuksella kotipalvelua sai vuodessa 4–6 asiakasperhettä. Yleensä kodinhoitaja on käynyt perheessä kerran tai pari viikossa.

Alkavan kokeilun kustannukset ovat 65 000 euroa vuodessa: 40 000 euroa voidaan kattaa säästyvistä toimeentulotukimenoista. Loput 25 000 euroa katetaan valtion perintövaroista, joita kunta on saanut, kun kunnan asukkaita on kuollut ilman omaisia tai testamenttia.

Kokeilun aloittamisesta päätti perusturvalautakunta.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Suruttoman yhdistys esittäytyy

    KULMILTA KUULUU 11.3. 15:25 00

  2. Tervakoski Oy stoppaa Suomen ainoan savukepaperikoneen

    UUTISET 11.3. 15:17 00

  3. Paperitehtaan väki pysyy töissä

    UUTISET 10.3. 12:22 00

  4. Janakkalan Osuuspankki vakaassa kehityksessä

    UUTISET 10.3. 10:12 00

  5. Markulle yhdistetyn SM-kulta

    URHEILU 9.3. 10:14 00

  6. SC Urbansille makoisa voitto

    URHEILU 9.3. 16:22 00

  7. Ylilääkäri lähtee

    UUTISET 9.3. 17:37 00

  8. Uusia rokotuspäiviä

    UUTISET 10.3. 08:34 00

  9. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 00

  10. Pirttimäki täyttyy, Tervakoskella ei-oota

    UUTISET 9.3. 14:56 00

  1. Kiia lauloi JaniDoliksi

    UUTISET 11.3. 11:49 20

  2. 57:lle lähtöpassit paperitehtaalta

    UUTISET 10.3. 07:31 10

  3. Luontoarvoja edistävä kumppanuus

    UUTISET 8.12. 12:21 90

  1. Vahdinvaihto Turengin koulussa

    UUTISET 2.3. 19:56 40

  2. Yt-neuvottelut käyntiin paperitehtaalla

    UUTISET 20.1. 13:16 90

  3. Yleisurheilijoille kolme SM-mitalia Kuopiosta

    URHEILU 3.3. 09:51 50

  4. Purusiiloa tuotiin koko tien leveydeltä

    UUTISET 9.2. 10:36 50

  5. Paperitehtaan työntekijät odottavat ratkaisua tiedoksi

    UUTISET 3.3. 14:00 30

  6. Kuntalaisia kuullaan strategiaan

    UUTISET 8.12. 11:15 100

  7. Kolikoiden kokoelma vietiin Kauriinmaalta

    UUTISET 14.12. 10:19 90

  8. Lastenvalvojalle muodostuu jonoa

    UUTISET 22.2. 14:34 40

  9. Lisää kotihoidon palveluja lapsiperheille

    UUTISET 5.2. 14:37 30

  10. Päivähoitoon ja esikouluun hakemukset nyt vetämään

    UUTISET 2.3. 18:41 30

  1. Turengissa vauhdikkaat vanhat

    UUTISET 19.2. 15:55 150

  2. Tyylikkäät tanssit Tervakoskella

    UUTISET 19.2. 14:44 80

  3. Abit ajelulle

    UUTISET 18.2. 14:08 70

  4. Yt-neuvottelut käyntiin paperitehtaalla

    UUTISET 20.1. 13:16 90

  5. Kokeneetkin kuljettajat koulunpenkille

    UUTISET 27.1. 16:17 70

  6. Riemurahat liikkuvat Napialan näyttämöllä

    KULMILTA KUULUU 27.1. 08:15 90

  7. Tervakosken abit sirkustunnelmissa

    UUTISET 18.2. 12:59 60

  8. Lääkäritilanne huono Turengissa

    UUTISET 16.2. 14:44 50

  9. Purusiiloa tuotiin koko tien leveydeltä

    UUTISET 9.2. 10:36 50

  10. Puolet käynyt sikapiikillä

    UUTISET 16.2. 14:02 50

  1. Kiia lauloi JaniDoliksi

    UUTISET 11.3. 11:49 2 0 105

  2. Toisen kirjurin asunto Turengissa

    KULMILTA KUULUU 28.12. 12:34 13 0 27

  3. Onni Ojasta uusi taidejulkaisu

    KULMILTA KUULUU 27.11. 13:54 6 0 26

  4. Miika Peltonen pokkasi tuikkispytyn

    URHEILU 9.3. 16:23 0 0 14

  5. Suruttoman yhdistys esittäytyy

    KULMILTA KUULUU 11.3. 15:25 0 0 14

  6. Riemurahat liikkuvat Napialan näyttämöllä

    KULMILTA KUULUU 27.1. 08:15 9 0 11

  7. 57:lle lähtöpassit paperitehtaalta

    UUTISET 10.3. 07:31 1 0 10

  8. Ylilääkäri lähtee

    UUTISET 9.3. 17:37 0 0 9

  9. Tervakoski Oy stoppaa Suomen ainoan savukepaperikoneen

    UUTISET 11.3. 15:17 0 0 8

  10. Vahdinvaihto Turengin koulussa

    UUTISET 2.3. 19:56 4 0 7

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti