SC Urbansille makoisa voitto
Turenkilainen salibandy-ylpeys SC Urbans pelasi lauantaina kauden viimeisen kotiottelunsa Turengin liikuntahallilla. Vastaan asettui sarjataulukossa kolmannella tilalla, juuri Urbansin yläpuolella majaileva O2 Jyväskylästä.
Runsasmaalisen ottelun vei nimiinsä kotijoukkue, joka katkaisi näin neljän kotiottelun tappioputkensa lukemin 9-8 (3-2,3-4,2-2,1-0). Maaleja tehtiin vuorotahtiin molempiin päihin. Osumien tekemisen aloitti Urbans, kun Ville-Veikko Alanko osui Jussi Aaltosen syötöstä ottelun neljännellä minuutilla. Ensimmäisen erän muut Urbans maalit viimeistelivät Miika Peltonen sekä Heikki Painilainen.
Toisen erän Urbans maalit tekivät Jussi Aaltonen(1+2), Eemeli Kero sekä Henri Nyberg (2+1). Kolmanteen erään Urbans tuli ryminällä ja pääsi ensimmäisen kerran ottelussa kahden maalin johtoon Henri Nybergin osuessa illan toisen osumansa sekä Simo Kurjen maalatessa reikäpallon O2:n verkkoon. Jyväskyläläiset eivät tästä hämmentyneet, vaan tekivät väkisin tarvittavat kaksi maalia ja tulivat tasoihin.
Jatkoaikaa kerkesi kulumaan vain reilut kaksi minuuttia kun Urbansin Teemu Valkeejärvi täräytti ratkaisuosuman Juha Koljosen passista.
– Tärkeintä oli nyt se, että saatiin vihdoin se kotivoitto, jota ei tämän vuoden puolella ole vielä tullut, sanoi joukkueen kakkosvalmentaja Lasse Leino ottelun tauottua.
Urbansin parhaana palkittiin hienon illan puolustuksessa siivonnut Heikki Painilainen. Urbansin maalissa Timo Penttinen torjui peräti 34 kertaa ja piti joukkueensa hienosti pelissä mukana muutamilla mahtipelastuksilla.


