Urheilu

Päivitetty 3.3. 16:33, julkaistu 3.3. 09:09

Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä


Salibandyn 2. divisioona lähenee loppuaan tältä kaudelta.

Turenkilainen SC Urbans pelasi kolmanneksi viimeisen ottelunsa tältä kaudelta viime lauantaina Lammilla paikallista LaSBia vastaan voittaen ottelun numeroin 6–8 (1–1, 2–5, 3–2).

Ottelussa Urbansin tehokkaimpina hääräsivät kolme maalia iskenyt Mikko Malinen, kolme syöttöä passannut Jussi Aaltonen, kaksi osumaa viimeistelleet Miika Peltonen sekä Teemu Valkeejärvi ja kaksi syöttöä antanut Vesa-Pekka Tauru. Jan Törnroos onnistui myös kerran maalinteossa.

Ottelussa tunteita kuumensi eniten molemmin puolin tuomarikaksikko Henri Hakala sekä Toni Sällinen. Lammilaiset kärsivät jäähyjä 12 minuuttia, kun Urbans sai peräti 33 minuuttia. Urbansin Eemeli Kero sai punaisen kortin ottelun kolmannessa erässä vaarallisesta pelitavasta. Kortista seurasi automaattinen 5+20 minuutin rangaistus.

Ottelussa palkittiin Urbansilta parhaana Mikko Malinen ja Lammilta Mikael Mantila.

Urbans pelaa viimeisen kotiottelunsa liikuntahallilla lauantaina. Ottelussa jaetaan Janakkalan Sanomien Tuikkispytty. Peli alkaa klo 17 ja vastaan asettuu 02 Jyväskylästä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti