Urheilu

Päivitetty 3.3. 16:31, julkaistu 2.3. 15:45

Voimanostaja Sanna Apuli kohti EM-kisoja

Sanna Apuli voimanosti SM-kisoista hopeamitalin.


Turenkilainen Sanna Apuli ylitti voimanoston SM-kilpailuissa Äänekoskella niin EM- kuin MM-kisarajan, ja toi kisasta alle 48-kiloisten naisten avoimen sarjan hopeamitalin yhteistuloksella 387,5 kiloa (jalkakyykky 160, penkkipunnerrus 72,5, maastaveto 155).

Pyhäjoen Pauhua edustava Apuli onnistui eritoten jalkakyykyssä. Täysin tyytyväinen hän ei suorituksiinsa ollut, sillä tavoitteena oli rikkoa oma ennätystulos 392,5 kiloa.

– Maastaveto on tökkinyt jo jonkin aikaa. Jo vuonna 2004 vedin 160 kiloa junnujen kisoissa, hän harmittelee.

Penkkipunnerruksessa tulokset ovat junnanneet samoissa lukemissa jo pitemmän aikaa.

– Penkissä minua valmentaa nykyään ystäväni Charlotte Nielsen. Hänen kanssaan etsimme uusia treenimuotoja ja tekniikkaa, hän kertoo.

Voimaa Apulilta löytyy, mutta penkissä ongelmana on ollut se, että nostot ovat tulleet liikaa vatsan puolelle. SM-kisoissa hylättiin siksi kaksi kolmesta suorituksesta.

Avopuolisonsa Seppo Sohlmanin ja Charlotte Nielsenin valmennuksessa Sanna Apuli valmistautuu Lopella 20.3. käytäviin penkkipunnerruksen SM-kisoihin. Täydet paukut hän satsaa toukokuun 4. päivä alkaviin voimanoston EM-kisoihin, jotka pidetään Ruotsissa. Aikaisemmilta vuosilta saavutuksina on jo kaksi EM-pronssia, ja mitalin väriä on tavoitteena nyt kirkastaa.

Kovin vastus löytyy Suomesta. Sarjassaan voimanoston moninkertainen maailmanmestari Raija Jurkko peittosi Apulin nyt SM-kisoissakin erittäin kovalla tuloksella 430 kiloa.

MM-kisat siintävät tavoitteena marraskuussa, ne pidetään Etelä-Afrikassa. Viime vuonna Apuli oli painoluokassaan maailman neljänneksi kovin voimanostaja, tänä vuonna hän lähtee hakemaan mitalia.

– Koko vuosi on pysyttävä hyvässä tikissä, että tuohon tavoitteeseen pääsen, toteaa Apuli.

Treeniä mahtuu jokaiseen päivään, joko punttisalilla tai kotona hyötyliikunnan parissa. Kisamatkoissa seura avustaa rahallisesti jonkin verran, samoin liitto joskus, mutta pääosin matkat kurittavat kilpailijan omaa tiliä. Sanna Apuli tekee kolmivuorotyötä sairaanhoitajana.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti