Urheilu

Päivitetty 24.2. 09:22, julkaistu 24.2. 09:00

SC Urbans taipui riksulaisille


Turenkilainen SC Urbans pelasi toiseksi viimeisen kotiottelunsa tällä kaudella liikuntahallilla viime viikon keskiviikkona, kun vastaan asettui paikallisvastus Riihimäeltä SC Top. Isäntien peli-ilo näytti olevan suurimmalta osalta kadoksissa ja vieraat veivät heille tuiki tärkeät pisteet kotiinsa numeroin 6–8 (1–3, 2–3, 3–2).

Urbans on varmistanut sarjapaikkansa seuraavallekin kaudelle 2. divisioonaan, Top taistelee omastaan vielä kynsin ja hampain.

Ensimmäisen erän ainoan Urbansin osuman viimeisteli Henri Nyberg Aki Alangon syötöstä. Toiseen erään Urbans aloitti räväkästi tullen tasoihin ensin Nybergin ja sitten Niko Niemen osumilla.

Vieraat tekivät erän seuraavat kolme osumaa ja kolmanteen erään lähdettiin kolmen maalin takaa-ajossa. Urbans pääsi parhaimmillaan maalin päähän, kun Juha Koljonen osui Jussi Aaltosen syötöstä ja vain hetki edellisestä Niko Niemi kiitti Miika Peltosen syötöstä numerot 5–6. Seuraavan maalin teki kuitenkin taas vieraat.

Henri Nyberg mälläsi illan kolmannen osumansa Jussi Aaltosen passista tuoden isännät jälleen maalin päähän. Urbans yritti vimmatusti tehdä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta yritys päättyi Topin onnistuessa läväyttämään reikäpallon tyhjään Urbansmaaliin. Vierailijat voittivat ottelun ansaitusti.

Urbansmaalissa nuori Tomi Strand teki sen minkä pystyi. Osaan Urbansin pelaajista näyttäisi vaikuttavan otteluiden merkityksettömyys, mikä sinänsä on harmillista, liikuntahallilla oli jälleen reilut sata katsojaa. Urbansilta parhaana palkittiin Jarkko Jaatinen.

Urbansilla on jäljellä kolme ottelua. Lauantaina Urbans matkaa Lammille LaSB:n vieraaksi. Viimeinen kotiottelu pelataan liikuntahallilla lauantaina 6.3. alkaen kello 17. Ottelussa jaetaan Janakkalan Sanomien Tuikkispytty. Pytyssä on kiinni vielä neljä miestä. Ennen viimeisiä tuikkuja Jan Törnroos pitää piikkipaikkaa 9:llä tuikulla. Juha Koljonen sekä Niko Niemi hengittävät "Tönön" niskaan kahdeksalla tuikkivalla ja Miika Peltonen seitsemällä. Viimeinen ottelu ratkaisee pytyn kohtalon.

Tuikkikset SC Top ottelusta (raadissa Heta Leino sekä Hannaleena Vainio)

*** Henri Nyberg: Maalitykki teki kaikkensa ja antoi "panosten" laulaa. Kolme osumaa ei riittänyt siivittämään Urbansia voittoon.

** Niko Niemi: Ensimmäisen erän käsittämättömästi penkillä istunut (?) Nikke kiitti toiseen erään peliajasta ja napautti kaksi häkkiä.

*Miika Peltonen: Miika yritti loppuun asti. Ei kuulunut ainakaan niihin, joille pelit olisivat ihan sama. Respektii kovasta tsempistä yläkerrasta...


AVAINSANAT: scu

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 00

  2. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  3. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 00

  4. Janan naisille pinna Tahkolta

    URHEILU 27.7. 13:14 00

  5. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 00

  6. Työttömyys lisääntyy yhä

    UUTISET 28.7. 11:35 00

  7. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 00

  8. Mitalisaalista Häme Gameseista

    URHEILU 27.7. 13:01 00

  9. Janan yleisurheilijoille 22 piirinmestaruusmitalia

    URHEILU 27.7. 13:02 00

  10. Pato haki riemuisan vierasvoiton

    URHEILU 26.7. 10:56 00

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  2. Janan Heinoselle kauden kärkitulos viisiottelussa

    URHEILU 16.2. 14:56 110

  3. Tunteet lämpiminä Urbansin pelissä

    URHEILU 3.3. 09:09 60

  4. SPS:n lehtiperhe kasvaa

    UUTISET 15.3. 10:40 70

  5. SC Urbans päätti kautensa voittoon

    URHEILU 16.3. 16:00 80

  6. Janalaisille neljä piirinmestaruutta

    URHEILU 24.3. 07:50 60

  7. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  8. Laurin ladulla useita lenkkejä

    URHEILU 9.2. 13:29 90

  9. Kissanpäivät, Kui Siistii!, Joulunavaus, kiinnostaako?

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:39 80

  1. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  3. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 30

  4. Rokotukset jatkuvat toukokuulle

    UUTISET 31.3. 11:12 80

  5. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  7. Missikisoihin pikakutsulla

    UUTISET 6.4. 12:42 110

  8. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  9. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  10. Iltapäivätoimintaa neljälle koululle

    UUTISET 12.4. 13:19 100

  1. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 381

  2. Symppispytyn kausikiinnitys Paini-Ilvekselle

    URHEILU 14.12. 10:13 262

  3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 271

  4. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 211

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 232

  6. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 361

  7. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 231

  8. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 242

  9. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 122

  10. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 192

  1. Aidon ja kestävän musiikin puolesta

    KULMILTA KUULUU 28.7. 10:17 3 0 53

  2. Naplurock löysi bändit

    KULMILTA KUULUU 26.7. 14:43 0 0 20

  3. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 19 2 19

  4. Ranta sai kävijänsä takaisin

    UUTISET 22.7. 16:06 1 0 17

  5. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 23 2 16

  6. Virus aiheuttaa aivokalvontulehdusta

    UUTISET 28.7. 09:12 0 0 15

  7. Firmafutiksen suosio kasvaa

    UUTISET 24.7. 15:22 0 0 12

  8. Tervakoskelta kadonnutta Millaa etsitään

    UUTISET 24.5. 15:43 12 2 11

  9. Kyllä kelpaa polskia

    UUTISET 28.7. 11:42 0 0 10

  10. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 21 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti