Mäkihyppy ja hiihto iloitsevat lumitykistä
- Liitoksien väliin ei saa jäädä yhtään jäätä. Pentti Jantunen vuolee puukolla hileet pois.
Janan mäkihyppääjät pidentävät talvikautta lumitykillä, joka saatiin Leppäkosken Kukonnokan mäelle viime viikolla. Samalla laitteella on tarkoitus lumettaa myös Kiipulan hiihtolatuja.
Lumitykki sohotti hyppyrimäen rinnettä valkoiseksi 20 asteen pakkasessa. Markku Jantunen kävi mäkimontussa laittamassa liitännät kuntoon vesikaivolla ja Pentti Jantunen suuntasi alastulon yläpäässä suihkun kohti mäkeä.
Laitteen sisäänajon poika ja isä Jantunen tekivät hyisissä olosuhteissa, mutta hyvin kaikki lähti pelaamaan. Ennakkovalmisteluina mäkimonttuun oli tehty kaivo, jonne soisen lukon vesien odotetaan kerääntyvän. Toinen kaivo on rakennettu Kiipulan metsään. Siellä on myös latupohjia levennetty ja parannettu entisestään.
Noin 36 000 euron arvoisen lumitykin hankinta onnistui Linnaseudun tukirahoilla. Laite on energiaystävällinen, sillä sen sähkökulutus on pieni muihin lumitykkeihin verrattuna. Se oli Janan talouden kannalta tärkeätä, sillä isompi sähkötaulu olisi kustantanut 22 000 euroa.
Nyt saatiin jouluksi luonnon luntakin, mikä ei Markku Jantusen mielestä sekään ole suinkaan pahitteeksi. Tykki vahvistaa joka tapauksessa lumipeitettä.
– Monet vuodet on kärsitty lumipulasta, pakkasta on kyllä saatu alkutalvesta, mutta lumia vasta tammikuun lopulla. Nyt tulee mäki lumetettua ja keväällä voidaan yöpakkasilla lumettaa vastarinnettä, joka tahtoo aurinkoisena sulaa. Lisäksi tykkilumi on neljä kertaa tiiviimpää ja siis kestävämpää kuin luonnonlumi, Markku Jantunen toteaa.
Kevytrakenteinen lumitykki kulkee helposti traktorin perässä paikasta toiseen. Kun hyppyrimäki on lumensa saanut, tykki lähtee vahvistamaan Kiipulan latupohjia. Tämä tykkimalli onkin tarkoitettu nimenomaan hiihtoreittien lumetukseen.


