Kulmilta kuuluu

Päivitetty 11.5. 15:55, julkaistu 10.5. 20:17

Itämaiset lajit ihastuttavat

Kuva: Emmi Juutilainen
Lähetä palautetta toimittajalle
Taijin sanotaan lisäävän keskittymiskykyä, terveyttä ja sisäistä voimaa.


Janakkalan pääkirjastoston opetusluokka huokui viime viikolla harmoniaa, kun joukko kokeilunhaluisia liikkujia harjoitteli taiji-liikkeitä ja shindo-venytyksiä.

Taiji on vanha kiinalainen taistelutaito, joka tunnetaan nykyisin terveyttä edistävänä liikuntana, jonka hitaat ja pehmeät liikkeet sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille. Tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, kuin miltä se saattaa näyttää, ja niinpä opettaja Disa Ogata aloitti chikung-liikesarjalla. Tämä koostuu rauhallisista venytyksistä, työnnöistä ja pyörityksistä, joita harjoitellaankin yleensä ennen taijia.

– Ensin täytyy tottua rytmiin, hengittämiseen ja liikkeisiin, jotka eroavat aika lailla normaalista liikkumisestamme, Ogata kertoo.

Opetusluokassa useat käsiparit viuhtovat ilmassa ja hakevat oikeata asentoa Ogatan liikkeitä seuraamalla. Hän lohduttaa, ettei varsinkaan ensimmäisellä kerralla tärkeintä ole oikeiden liikeratojen oppiminen, vaan hyvä olo ja mielen rauhoittuminen. Itse taijiin siirryttäessä joku jo epäilee, ovatko liikkeet todellakin niin nopeita.

– Kyllä ne ovat. Mutta täytyy muistaa, että kävimme tässä läpi koko syksyn ohjelman, joten hyvin te kyllä pärjäsitte, Ogata kannustaa.

Shindo on japanilainen hoitomenetelmä, joka perustuu venyttely- ja rentoutusharjoituksiin sekä lämpimään kosketukseen ja tukeen. Shindo-venyttelyn saloja esitteli Päivi Kuusisto, joka mainitsi hänen liikkeidensä olevan taiji-liikkeitä arkisempia. Shindossa ei kurkotella aurinkoon, vaan yksinkertaisesti venytetään keuhkoja, paksusuolta, sappirakkoa ja muita sisäelimiä. Osa venytyksistä saattaa olla tuttuja etenkin urheilijoille, mutta shindossa oleellisena osana on myös rauhallinen ja tasaava hengittely. Yksinkertaista, mutta todella tehokasta.

– Ihanan rentouttavaa ja rauhoittavaa!, esittelyiltaan osallistuvat totesivat yhteen ääneen.

– Molemmissa lajeissa tuli sekä henkinen että fyysinen puoli esiin. Teki kyllä todella hyvää, etenkin kun on tehnyt pitkän päivän staattista työtä, mikä on jäykistänyt koko vartalon, Pirjo Hellman toteaa.

Itämaiset lajit eivät ole entuudestaan tuttuja, mutta shindota hän voisi kokeilukerran perusteella ryhtyä harrastamaankin.

– Rytmitaju ei ehkä riitä taijiin, Hellman naurahtaa.

Lajiesittely oli osa kirjaston itämaista viikkoa ja se järjestettiin yhteistyössä Vanajaveden Opiston kanssa. Turengissa on järjestetty shindo-opetusta jo noin vuoden ajan ja taiji-tunnit alkavat ensi syksynä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pakolaiset tulevat pian

    UUTISET 9.9. 10:34 01

  2. Nuoret trialistit pääroolissa

    URHEILU 6.9. 16:00 00

  3. Pesäpallonaiset säilyttivät sarjapaikkansa

    URHEILU 7.9. 15:36 00

  4. Asvaltti kukkii

    KULMILTA KUULUU 7.9. 11:14 00

  5. Ehdokkaiden etsinnässä loppukiri

    UUTISET 7.9. 14:45 00

  6. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 13:25 31

  7. Pato haki vieraspinnan sarjakärjeltä

    URHEILU 6.9. 09:09 00

  1. Sarjahiihtoihin sopisi lisää hiihtäjiä

    URHEILU 13.1. 08:57 60

  2. Laurin latu tulee

    URHEILU 3.2. 11:18 110

  3. SC Urbans hävisi jatkoajalla

    URHEILU 17.2. 08:26 110

  4. Suruttoman yhdistys esittäytyy

    KULMILTA KUULUU 11.3. 15:25 140

  5. Virolaisen kirjallisuuden ilta kutsuu

    KULMILTA KUULUU 26.2. 14:28 130

  6. 57:lle lähtöpassit paperitehtaalta

    UUTISET 10.3. 07:31 90

  7. Kiia lauloi JaniDoliksi

    UUTISET 11.3. 11:49 131

  8. Tervakosken abit sirkustunnelmissa

    UUTISET 18.2. 12:59 150

  1. Äänestä paras kesäkuva

    UUTISET 1.9. 17:26 50

  2. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 13:25 31

  3. Päihdehoitoon kaivataan asennemuutosta ja ennaltaehkäiseviä toimia

    UUTISET 31.8. 13:01 21

  4. 57:lle lähtöpassit paperitehtaalta

    UUTISET 10.3. 07:31 90

  5. Sarjahiihtoihin sopisi lisää hiihtäjiä

    URHEILU 13.1. 08:57 60

  6. Tervakosken abit sirkustunnelmissa

    UUTISET 18.2. 12:59 150

  7. Laurin latu tulee

    URHEILU 3.2. 11:18 110

  8. Päivähoitoon ja esikouluun hakemukset nyt vetämään

    UUTISET 2.3. 18:41 90

  9. Kiia lauloi JaniDoliksi

    UUTISET 11.3. 11:49 131

  10. Uusia rokotuspäiviä

    UUTISET 10.3. 08:34 100

  1. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

    KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 441

  2. Suruton-yhdistys rantahommiin

    KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 362

  3. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

    KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 551

  4. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

    UUTISET 31.3. 12:14 441

  5. Kyläkoulut kamppailevat

    UUTISET 1.4. 10:24 521

  6. Nuorukainen iski naisia

    UUTISET 6.4. 15:49 392

  7. Tolkuton jono tarkastukseen

    UUTISET 9.4. 14:08 361

  8. Kunnan palkkalistoilla yli tuhat henkilöä

    UUTISET 7.4. 10:44 291

  9. Kongolaiset perheet saapuvat suoraan pakolaisleiriltä

    UUTISET 10.8. 12:43 81

  10. Duuniluokka antaa mahdollisuuksia

    UUTISET 10.8. 12:39 71

  1. Pakolaiset tulevat pian

    UUTISET 9.9. 10:34 0 1 16

  2. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 13:25 3 1 15

  3. Kun isoisä Hevonoja luokkakuvan otti...

    KULMILTA KUULUU 9.2. 12:51 13 0 10

  4. Ehdokkaiden etsinnässä loppukiri

    UUTISET 7.9. 14:45 0 0 10

  5. Äänestä paras kesäkuva

    UUTISET 1.9. 17:26 5 0 9

  6. Onni Ojasta uusi taidejulkaisu

    KULMILTA KUULUU 27.11. 13:54 9 0 9

  7. Pesäpallonaiset säilyttivät sarjapaikkansa

    URHEILU 7.9. 15:36 0 0 7

  8. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

    KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 37 2 7

  9. Sahtimestarin opissa Saloisilla

    UUTISET 10.5. 17:58 10 0 6

  10. Nuoret trialistit pääroolissa

    URHEILU 6.9. 16:00 0 0 6

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti