Kulmilta kuuluu

Päivitetty 17.3. 15:13, julkaistu 16.3. 13:03

Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

Voittoisat lapaset ja kunniamaininnan arvoiset.


Laurin lapasissa voimme nähdä ilveksen tupsukorvat, Pyhän Laurin kirkon paanukaton kuvioinnin, tutun kellotapulin figuurin ja noin 35 muuta aihetta. Janakkalan seurakunnan järjestämään lapasten suunnittelu- ja toteutuskilpailuun osallistui upeasti 38 lapasparia.

Arvosteluraadin muodostivat kanttori Heljä Linna, tekstiilikonservaattori Tarja Hallavainio ja opettaja Päivi Riikonen. Palkintosijoja jakaessaan he ottivat huomioon mallin omaperäisyyden, toteuttamiskelpoisuuden ja myös viittaukset kotiseutuun sekä kotiseurakuntaan. ”Lauri” löytyi lapasista monenlaisissa muodoissa.

Voittoisia kolmea lapasmallia aiotaan talkoovoimin kutoa myyntiin lähetystyön hyväksi. Myös kilpailussa mukana olleita lapasia ovat tekijät luvanneet myyntiin. Lapasia tulee olemaan kaupan ainakin Ilonassa ja seurakunnan myyjäistapahtumissa.

Kilpailussa Pyhä Lauri -sarjan voittoon ylsi turenkilaisen Arja Saarenpään malli ”Pyhäkkö”. Lapasissa on selvästi erotettavissa Pyhän Laurin kirkon tapulin ääriviivat kattoristeineen.

Arki Lauri -sarjan voittajaksi nimettiin tervakoskelaisten naapurusten Aila Haillan ja Maija Kallisen yhdessä suunnittelemat ja toteuttamat ”Paanu” -lapaset. Luonnonvärisistä langoista kudotusta mallista tulee mieleen kirkon paanukatto, ja mikä ettei kivijalkakin.

Pikku Lauri -sarjassa voittajaksi nostettin tervakoskelaisen Katri Talvion malli ”Ilves”. Lapaset ovat yhtä aikaa käytännölliset ja leikkisät. Ilves tulee mieleen lapasten täplävärityksestä ja koristetupsuista.

Laurin lapasten voittajatöistä tulee ohjeet nettiin Janakkalan seurakunnan sivuille. Niitä voivat kutoa edelleen myytäviksi kaikki jotka haluavat toimia lähetystyön hyväksi.

Lisäksi raati antoi kolme kunniamainintaa. Seija Puusaari oli kutonut kisaan lapaset, joiden selkämykseen kirjailtu kuvio mukailee Janakkalan kansallispuvun taskun koristekuviota. Kuviossa pilkahtelee punaisen värin lisäksi heijastinlanka. Idea sai kiitosta, mutta huovutettuja lapasien toteutusta pidettiin vähän vaikeahkona.

Malli ”Sanan lämpö” sai kunniamaininnan ajatuksesta: lämpimät värit oli haettu Pyhän Laurin kirkon saarnastuolista. Maija Kallisen ja Aila Haillan yhteinen työ oli toteutettu koneneuleena. Kunniamaininnan arvoisiksi todettiin myös samojen kutojien koneella tehdyt lasten lapaset, joiden sävyt viittaavat Janakkalan nimikkokukkaan, hämeenkylmänkukkaan.

Laurin Lapaset -kilpailutyöt ovat nähtävänä Ilonassa 18.3.–31.3. ja Tervakosken kirjastossa 1.4.–16.4. Voittajia muistetaan Tervakosken kirkossa 28.3. kello 13 alkavan messun jälkeen kirkkokahveilla.


AVAINSANAT: laurin lapaset

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
toimittajat24.3.2010 16:35

Lainaus artikkelista: Laurin lapasissa voimme nähdä ilveksen tupsukorvat, Pyhän Laurin kirkon paanukaton kuvioinnin, tutun kellotapulin figuurin ja noin 35 muuta aihetta. Janakkalan seurakunnan järjestämään...

Kiva, myönteinen kisa, joka toivottavasti toistuu jossakin muodossa!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 13:25 31

  2. Pato haki vieraspinnan sarjakärjeltä

    URHEILU 6.9. 09:09 00

  3. Äänestä paras kesäkuva

    UUTISET 1.9. 17:26 50

    1. Äänestä paras kesäkuva

      UUTISET 1.9. 17:26 50

    2. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

      UUTISET 6.9. 13:25 31

    3. Päihdehoitoon kaivataan asennemuutosta ja ennaltaehkäiseviä toimia

      UUTISET 31.8. 13:01 21

    4. Uusia rokotuspäiviä

      UUTISET 10.3. 08:34 100

    5. Eskola nosti 190 kiloa

      URHEILU 10.2. 10:07 120

    6. Jokimaan koulua tuskin entiseksi tuntee

      UUTISET 31.8. 16:37 10

    7. Pirttimäki täyttyy, Tervakoskella ei-oota

      UUTISET 9.3. 14:56 90

    8. Lastenvalvojalle muodostuu jonoa

      UUTISET 22.2. 14:34 120

    9. Mäkihyppy ja hiihto iloitsevat lumitykistä

      URHEILU 23.12. 11:08 170

    10. Päivähoitoon ja esikouluun hakemukset nyt vetämään

      UUTISET 2.3. 18:41 90

    1. Kui siistii! tuo kesän ja vie kohti Kissanpäiviä

      KULMILTA KUULUU 6.4. 12:27 441

    2. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

      KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 551

    3. Sumutin ja puukko aseina Tervakoskella

      UUTISET 31.3. 12:14 441

    4. Suruton-yhdistys rantahommiin

      KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 362

    5. Kyläkoulut kamppailevat

      UUTISET 1.4. 10:24 521

    6. Tolkuton jono tarkastukseen

      UUTISET 9.4. 14:08 361

    7. Nuorukainen iski naisia

      UUTISET 6.4. 15:49 392

    8. Kunnan palkkalistoilla yli tuhat henkilöä

      UUTISET 7.4. 10:44 291

    9. Kongolaiset perheet saapuvat suoraan pakolaisleiriltä

      UUTISET 10.8. 12:43 81

    10. Duuniluokka antaa mahdollisuuksia

      UUTISET 10.8. 12:39 71

    1. He haluavat Janakkalan kunnanjohtajaksi

      UUTISET 6.9. 13:25 3 1 30

    2. Suruton-yhdistys rantahommiin

      KULMILTA KUULUU 16.3. 15:16 36 2 15

    3. Laurin lapasiin kudottiin lämpöä ja läheisyyttä

      KULMILTA KUULUU 16.3. 13:03 55 1 11

    4. Vahdinvaihto Turengin koulussa

      UUTISET 2.3. 19:56 12 0 8

    5. Tolkuton jono tarkastukseen

      UUTISET 9.4. 14:08 36 1 7

    6. Hölmöläiset viisailevat kesäteatterissa

      KULMILTA KUULUU 9.3. 11:51 37 2 7

    7. Kyläkoulut kamppailevat

      UUTISET 1.4. 10:24 52 1 7

    8. Hurjastelija moottoritiellä

      UUTISET 23.8. 12:30 1 0 7

    9. Liikennejärjestelyt valmistumassa

      UUTISET 1.9. 13:31 0 0 7

    10. Kongolaiset perheet saapuvat suoraan pakolaisleiriltä

      UUTISET 10.8. 12:43 8 1 6

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti