Koulumuistoista kirjoituskilpailu.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Uno Cygnaeuksen syntymästä. Kansakoulun isäksi tituleerattu suuri vaikuttaja varttui Janakkalassa Leppäkoskella.
Juhlavuoden kunniaksi Janakkala Seura ja Etelä-Hämeen kirjoittajayhdistys Janaki ovat yhdessä julistaneet kirjoituskilpailun, johon voi lähettää kirjoituksia aina kesäkuun viimeiseen päivään saakka.
Aiheena ovat kansakoulumuistot – tai nykykoululaisilta koulumuistot. Kolme parasta kirjoitusta ja rahapalkinnon saajat valitsee tuomaristo Hilja Mörsäri, Juhani Niemi ja Taija Tuominen.
Siis kouluaikoja muistelemaan, ja kirjoitukset osoitteeseen Kaarina Svetloff, Talleroinen 19, 14200 Turenki. Kirjoituksen ohella kirjekuoren sisään pyydetään laitettavaksi toinen suljettu kirjekuori, jossa on kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Näkyviin tulee jättää nimimerkki.
Voittajat julkistetaan 15.8. Janakkalan Juhlassa.


