Öljyhamppu tuleentuu Turengissa
- Öljyhamppu on kasvanut paikoittain lähes parimetriseksi. Eliisa Peltomäki odottaa hehtaarilta 1000 kilon satoa.
Paturin tilalla seurataan mielenkiinnolla ensi kertaa kylvetyn Finola-öljyhampun kasvua. Pellon laidalla ominaishajun voi aistia selvästi, mutta huumaavaa vaikutusta sillä ei ole. Kasvin thc-kannabioidien määrä mitataan 45-65 päivän kuluttua kylvöstä ja öljyhampun pitoisuudet ovat todella alhaisia.
– Uskon, että tämä on kasvi, jonka viljelypinta-ala tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Nyt siementuotantoa vasta opetellaan, Eliisa Peltomäki kertoo.
Viime vuonna tuottajia oli vain muutama, mutta tänä vuonna jo 10. Eliisa ja Jukka Peltomäen innosti hampunviljelijöiksi Transfarmin Jyrki Leppälä, jolta on saatu runsaasti käytännön vinkkejä viljelyyn.
– Öljyhamppu on mielenkiintoinen kasvi, jolla on hyvä esikasviarvo. Se myös varjostaa niin hyvin, että rikkakasvit pysyvät hyvin hallinnassa. Valkuaispitoinen siemen sopii hyvin kananrehuksi, Peltomäki selvittää.
Kasvukausi on 135-140 päivää ja satoa korjattaneen lokakuun alussa. Toiveissa ovat lämpimät ja sateettomat syyssäät.
– Nopeakasvuisessa öljyhampussa hede- ja emikasvit ovat erikseen ja myös tuoksu on mielenkiintoinen. Tarkoitus oli ensin kylvää Lammintien varteen, mutta taisi olla hyvä ratkaisu laittaa nämä tiettömän pellon päähän, Eliisa Peltomäki naurahtaa.
Hamppuhehtaareilta hän odottaa kohtuullista 1 000 kilon satoa, sillä pahkahome vie osansa. Siementuottajien näkökulmasta mielenkiintoisin asia on luonnollisesti se, miten itävyys saadaan säilytettyä. Tuotanto jatkunee tilalla myös ensi kesänä.
– Öljyhamppu tuntuu kiinnostavan kaikkia ja olevan hyvä keskustelunavaus. Poliisina toimivalle kaverin miehelle toin oksan näytille ja hän tuumi heti, ettei kyseessä ole mikään huumekasvi.
Myös uutta tulemista tekevä härkäpapu on Pelto-Paturilla siementuotannossa nyt neljättä kertaa. Eliisa Peltomäki uskoo, että jalostusohjelmiin palannut härkäpapu horjuttaa jatkossa rehutuotannossa soijan ylivaltaa.
– Härkäpapu jättää maahan runsaasti typpeä ja on viljelykierrossa ennen vehnää hyvä kasvi.
Härkäpavun tuleentuminen on tänä vuonna myöhässä ja korjuu saattaa mennä syys-lokakuun vaihteeseen.
Lue koko juttu lehdestä 22.8


