Kyläkirjaa kypsyteltiin hämäläisellä hartaudella
Leppäkosken kyläkirjan materiaali on luovutettu kirjapainon haltuun ja 600-sivuisen lukupaketin julkaisujuhla on 1.9, jolloin opuksen ennakkoon varanneet saavat kotiinviemisiksi painotuoretta tavaraa.
– Takana on yli kolmen vuoden taival ja ajatuksissa kirja on ollut melkein 15 vuotta. Kirjasta on puhuttu ja puhuttu, ja mietitty hämäläisellä hartaudella, kirjatyöryhmään kuuluva Anja Kivistö ja kyläseuran puheenjohtaja Anne Rahikainen tuumivat.
Kirjan ”synnytyspäivänä” voi kivistön mukaan pitää vuonna 2009 koululaisille ja vanhoille leppäkoskelaisille järjestettyjä aikamatkailtamia, jonka myötä päädyttiin tuumasta toimeen. Sen jälkeen kylätapahtumissa on järjestetty kuvankeruupäiviä, joissa on skannattu albumien aarteita sähköisiksi.
– Ihmiset on antanut auliisti omia albumeita käyttöömme. Kirjaan on otettu mahdollisimman paljon ennen julkaisemattomia kuvia, sillä kuvat puhuvat usein enemmän kuin teksti. Jossakin vaiheessa skannattuna oli 1300 kuvaa ja lisääkin tuli, Anja Kivistö kertoo.
Vanhin kuva on vuodelta 1904 ja uusimmat kertovat Leppäkosken nykypäivästä. Otosten skaala yltää aidoista tiilenpolttokuvista, kartanoihin ja urheilukuviin.
Pippuriseen kirjatyöryhmään kuuluvat Kivistön ohella Tuomo Rantanen, Pentti Jantunen, Eino Talvitie ja matkan varrella porukkaan liittynyt Päivikki Voipaala.
– Kun näin suunnitelman, ajattelin, että onpa kunnianhimoinen hanke. Kyseessä ei ole mikään pieni opas Leppäkoskesta, vaan teos, jossa kylää tarkastellaan todella laajalla skaalalla, Anne Rahikainen kertoo.
Kirjaan saatiin lopulta noin 50 kirjoittajaa. Isoin työ oli rohkaista kyläläisiä tarttumaan kynään. Tämä onnistui, kun kirjoitusvirheiden pelko sysättiin taka-alalle. Varsinaista toimittajaa kirjalla ei ole, joten tekstien muokkaus jäi työryhmän tehtäväksi.
– Teksti kirjassa on uutta, tuoretta ja ennenjulkaisematonta, vaikka toki joitakin asioita on otettu Janakkalan historia -teoksista ja vanhoista Janakkala ennen ja nyt -lehdistä.
Kirjan kautta tutuksi tulee muun muassa koko tiilen teon prosessi savesta tiileksi, eikä tehtaiden väkeäkään unohdeta. Palstatilaa saavat myös Leppäkosken kartanot, maatilat, urheiluseurat, yritykset, koulut, rautatie, kaikki entisaikojen palvelut sekä tietysti Ida Aalberg ja Uno Cygnaeus.
Linnaseutu ry:ltä saatu 10 000 euron avustus kattaa taittajan palkkakulut, mutta painokuluihin kerätään yhä rahaa, jotta 700 kappaleen painos saadaan lunastettua. Kyläseura toivookin, että mahdollisimman moni varaisi ja maksaisi kirjansa ennakkoon.
Rahankeruuta vauhditetaan sunnuntaina 29.7. kello 11-15 uuteen uskoon laitetulla Voiman kioskilla. Tarjolla on kahvia, leivoksia, arpoja ja Leppäkoski-paitoja, eikä hengen ravintoakaan unohdeta.
– Kyläkirjasta luetaan pieniä houkutustekstejä. Kirjasta moni uusikin asukas voi bongata, mitä minun talossani on ennen ollut ja tapahtunut, Rahikainen tuumii.
Voiman kioskin kunnostus nousi esiin viime syksynä, kun ulkopuolinen taho kyseli kioskin ostomahdollisuuksia. Anne Rahikaisen kyläläisille laittama sähköposti sai myrskyisän vastaanoton. Osa olisi antanut rötiskölle kyytiä, mutta nostalgia ja lapsuuden muistot veivät voiton ja useimmat kokivat kioskin tärkeäksi osaksi lapsuuttaan ja olennaiseksi osaksi kylän historiaa.
Voima päättikin kunnostaa kioskin ja parin viikon talkoilun aikana kaksi seinää paneloitiin uudelleen sekä terassin lattia ja penkit laitettiin uusiksi. Seiniin vedettiin uusi keltainen maali.
Sitkeistä huhuista huolimatta ja pikkupoikien pettymykseksi kioskia ei olla olla avaamassa uudelleen, sillä sähköt puuttuvat.
– Myynti alkoi kesällä 1956 ja viimeisen kerran saimme kioskista vuokratuloa vuonna 1990, Veikko Pietilä muistelee.
Kyläkirjaa voi tilata ennakkoon maksamalla 50 euroa Leppäkosken kyläseuran tilille FI31 5078 0820 1266 76. Lisätiedot: Anja Kivisto, puh. 040-508 6129 tai Anne Rahikainen 040-681 4351.



Varmasti on mielenkiintoinen ja hyvä kirja.Niinkuin ostamani kyläkirja HYVIKKÄLÄ Pieni suuri kylä.
Sukujuuristaan kiinnostunut kymenlaaksolainen.
Ilmoita asiaton kommentti