Uutiset

Päivitetty 7.2.2012 15:40, julkaistu 7.2.2012 15:36

Esitys kuntakartaksi julki keskiviikkona - miten käy kuntavaalien?

Onko edelleen jatkuvalla karttapuuhastelulla tarkoitus pelastaa ministeri Virkkusen kasvot, kysyy kuntakapinen vahvana äänenä toiminut kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen.

Valtiovarainministeriön esitys uudeksi kuntakartaksi julkistetaan huomenna keskiviikkona 8.2.

Suomen Kuvalehden kautta vuosi julki jo yksi karttaviritelmä, jossa kuntien määräksi oli piirretty 70 nykyisen 336:n sijaan. Esimerkiksi Kanta-Hämeeseen kaavailtaisiin Hämeenlinna-Janakkala-Hattula -liittymän rinnalle kaksi kuntaa: Hyvinkää-Riihimäki-Loppi-Hausjärvi ja Forssa-Humppila, Jokioinen-Ypäjä-Tammela. Jättiläiskuntia muodostettaisiin kaikkialla Suomessa ja myös esimerkiksi Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa liitettäisiin yhteen.

Ministeriö riensi toteamaan, että julki tullut kartta ei ole Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esitys. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) totesi medialle, että kuntauudistusta ei olla lykkäämässä, vaan sitä suunnittelemaan asetetaan vielä jopa 20–70 selvityshenkilöä.

Suomen Kuvalehden verkkosivuilla tuoreen uutisen mukaan (7.2.) ministeriössä on jopa suunniteltu syksyn kuntavaalien siirtämistä poikkeuslailla kuntauudistuksen vuoksi. Uutisen mukaan valtionhallinnossa on keskusteltu vaalien siirtäminen mahdollisesti syksyyn 2014. Jos kuntauudistus toteutuisi vuoden 2015 alusta, olisi suurkunnissa tuoreet valtuustot.

Lehden tietojen mukaan huomenna julkistettava esitys tulee sisältämään esityksiä pakkoliitoksista.

Myös Janakkalan kunnanjohtaja, rakenneuudistussuunnitelmat tyrmänneen kuntakentän kapinakuningatar Anna-Mari Ahonen veikkaa, että jonkinlainen kuntien pakkoliitoslauseke tulee ministeriön esityksestä löytymään.

– Ehkä tästä johtuen esitystä ei ole haluttu ottaa poliittisesti kenenkään nimiin eikä kenenkään vastuulle, vaan se halutaan esitellä näin virkamiesvalmistelun muodossa, tulkitsee Ahonen.

– Vielä pari viikkoa sitten hallituspuolueet olivat julkisestikin keskenään eri mieltä siitä, onko ministerillä valtuutusta edes selvityshenkilöiden asettamiseen, ihmettelee Ahonen.

Ahosen mielestä kuvio on absurdi.

– Ministeri Virkkunen lähti uudistukseen ylimielisellä otteella kuvitellen, että hänellä on kovat piipussa. Kuntakentällä ja myös politiikassa huomattiin kuitenkin pian, että uudistus ei perustu edes tietoon tai tutkimukseen. Paha virhearviointi.

Ilman jonkinmoista pakkoa ei ministerin megamullistus tule onnistumaan.

Ahosen tulkinnan mukaan etenemislinjoja on kaksi. Joko pelataan nykyisellä lainsäädännöllä, jossa kuntaliitoksista sovitaan tapauskohtaisesti ja valtuustojen hyväksynnällä. Esitetyn kaltaista kuntavähennystä ei tällä keinoa likimainkaan saada. Ahosen mukaan tähän pohjautuu ministerin selvitysmiesidea.

Toinen linja on muuttaa lakia. Asiantuntijoiden mukaan tämäkään tie ei ole itsestäänselvän helppo, sillä näin massiivisen uudistuksen toteuttaminen pelkkää rakennelakia muuttamalla katsotaan jopa perustuslain vastaiseksi. Perustuslain muuttaminen taas kaatuu poliittiseen vastustukseen. Tämä on poliittisesti erittäin herkkä ase kuntavaalien alla, laskee Ahonen.

Ahosen mielestä on käynyt selväksi, että ministeri Virkkunen työryhmineen ei löydä kuntien pakkoliitoskeinoille poliittista tukea.

– Sopii jo kysyä, että mitä hyötyä tästä puuhastelusta enää on? Onko tarkoituksena pelastaa ministerin kasvot? Aika kallista, sanoisin. Tämä niin sanottu uudistus on tullut tiensä päähän jo ennen kuin suunnitelma on julkistettu, lataa kunnanjohtaja.

Lähtökohtaisestikin Ahonen kysyy, onko avointa nykyaikaa valmistella visusti salassa kuukausien ajan suuresti kansalaisten elämään vaikuttavaa suunnitelmaa.

Kuntia kuullaan uudistusesityksen maakuntakierroksella ja pyytämällä asiasta kunnanvaltuustojen lausunnot. Ahosen mielestä tässä heitellään ilmaan lähinnä sympaattisia ilmauksia; kuntien kuuleminen ei ole ollut prosessissa aitoa.

Keskiviikkona kuullaan mitä ministeriö esittää.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)8.2.2012 11:30

Kanta-Häme

Kanta-Hämeessä on nykyisin 11 kuntaa. Kanta-Hämeeseen asetettaisiin kolme kuntajakoselvitystä uusien kuntien muodostamiseksi:

1. Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala

2. Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi sekä Uudeltamaalta Hyvinkää

3. Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä

Varsinais-Suomessa sijaitseva Somero voisi valita kuntaliitosselvityksen suunnaksi joko varsinaissuomalaisen Salon tai hämäläisen Forssan.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/nain_kuntia_ollaan_liittamassa_yhteen_3238775.html

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.2.2012 16:02

Ei nyt vaalien ajankohtaa sentään pidä mennä muuttamaan. Uudistukset tehdään tavallaan ja vaalit tulee ajallaan.

.Hessu H-

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 4

  6. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 4

  7. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 3

  8. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  9. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  10. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot