Janakkalan katuvaloissa oikosulkuvikoja
- Lampun vaihtaminen ei ole kaikkialla auttanut, oikosulut ovat pimentäneet valoja uudestaan.
Rikkinäiset katulamput luvattiin Janakkalassa kuntoon jouluksi, mutta työt ovat viivästyneet ja lamppuja vaihdetaan edelleen. Katuvaloissa on ilmennyt nyt myös kaapeli- ja oikosulkuvikoja. Isompaa selvitystyötä pimeyden syistä tehdään Turengissa Kuumolantiellä sekä Tervakoskella Kirkkotiellä, Kissanhännäntiellä ja Teeritiellä. Leppäkoskella osa keskustasta on pimeänä. Vikoja on myös Hakoistentiellä Turengin ja Tarinmaan välillä.
Valoja on korjattukin, mutta viat ovat uusineet. Osa katuvaloverkostosta on vanhaa ja vaatii suuremman peruskorjauksen tai täyden uusinnan. Kohteiden korjaus vaatii puiden kaatamista, kaivamista ja muita isoja töitä, joten suuri osa töistä tullaan tekemään vasta sulan maan aikana.
Janakkalassa on alkanut suunnittelutyö koko katuvalaistuksen ja valojen ohjausjärjestelmän saneeraamiseksi ja uusimiseksi. Suunnittelu valmistuu kesäkuun loppuun mennessä, ja saneerausurakka tulee ulottumaan useammalle vuodelle.


