Perusturvan siivoojat uuteen hallintoon
Janakkalan tekninen lautakunta esittää, että perusturvan toimialalla työskentelevät 21 laitoshuoltajaa ja 1 siivouspalveluesimies siirtyvät muiden siivouksen työntekijöiden kanssa samaan hallintoon: tekniikka ja ympäristö -toimialan alle siivouspalveluihin, yhden esimiehen alaisuuteen. Käytännössä muutos koskee vanhainkoti Tapailakodin, Kotipellon ja terveyskeskuksen siistijöitä.
Kunnan siivous- ja laitoshuoltopalveluissa on pyörinyt kehittämisprojekti. Laitoshuollon henkilöstöä on kuultu uudistuksessa laajalti, ja muutostarpeita on kartoitettu muun muassa kyselyn keinoin. Valmistelussa toteutettiin myös siivoustöiden työmäärälaskenta, jossa perusteella todettiin, että nykykäytäntö kahden toimialan alla on sekava.
Kun keskuskeittiö aloittaa toimintansa noin vuoden päästä, tulevat ateriapalveluprosessit ja jakelukeittiötyön järjestelyt muuttumaan. Työnjaon suunnittelu on vielä kesken.


