Uutiset

Päivitetty 11.1.2012 14:03, julkaistu 11.1.2012 14:02

Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti Janakkalassa

Turengin ennakkoäänestyksen ensimmäiselle äänestäjälle valinta ei tuottanut vaikeuksia. Päätös syntyi asiapohjalta ja ääni meni hyvälle miehelle. Vaalitoimitsija Sari Eskelinen opasti äänestyksen koukeroissa.

Ennakkoäänestyspaikkana toimineella Turengin kirjastolla tupa oli eilen aamulla ajoittain täynnä ja osa äänestäjistä odotteli vuoroaan vaalihuoneen ulkopuolella.

– Presidentinvaalit ovat aina olleet vilkkaita. 40-45 prosenttia ihmisistä äänestää meillä yleensä ennakkoon kaikissa vaaleissa. Luulen, että äänestysaktiivisuus nousee Janakkalassa yli 70 prosenttiin, todennäköisesti jopa 75:ään, vaalitoimitsijana ollut tietohallintojohtaja Martti Laitinen luonnehti.

Presidentin valinta on perinteisesti ollut se vaali, joka saa väen parhaiten liikkeelle. Varsinaisena vaalipäivänä päätaajamissa äänestetään silti huomattavasti laiskemmin kuin kylillä.

– Nämä ovat puhtaasti henkilövaalit, joten ihmisten on helpompi ottaa kantaa – joko naama miellyttää tai sitten ei. Ehdokkaiden väliltä on hirveän vaikea löytää eroja, joten päätös taitaa yleensä perustua pitkän ajan kokemuksiin, tuumailee Laitinen, jolla oma ehdokas on vielä hakusessa.

Vaalipäivän mutkattomaan äänestykseen tottuneelle äänestäjälle monivaiheinen ennakkoäänestys voi tarjota shokin.

Leimattu äänestyslippu suljetaan ensin kirjekuoreen. Se merkitään äänestysrekisteriin ja laaditaan lähetekirje, jonka allekirjoittavat sekä äänestäjä että vaalivirkailija. Äänestyslipun sisältävä kuori ja lähetekirje suljetaan tämän jälkeen vielä keltaiseen lähetekuoreen.

Valmisteluja on tehty viime viikot tiiviisti ja tekniikan toimivuus on varmistettu etukäteen. Jos ääntä ei saada rekisteröityä sähköisesti, se kirjataan ensin paperille ja syötetään järjestelmään myöhemmin.

Janakkalassa äänestäneiden ulkopaikkakuntalaisten lähetekuoret postitetaan päivittäin äänestäjien kotikuntiin kirjattuina kirjeinä ja postia virtaa yhtä lailla toiseen suuntaan.

Turengin ja Tervakosken kirjastoilla voi äänestää ennakkoon arkisin kello 9-20 ja viikonloppuisin kello 10-14. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 17.1 kello 20. Ennakkoon voi äänestää missä päin Suomea tahansa kunhan henkilöllisyystodistus ja ilmoituskortti äänioikeudesta ovat mukana. Varsinainen vaalipäivänä on sunnuntaina 22.1.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 4

  6. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 4

  7. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 3

  8. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  9. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  10. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot